Luontopäiväkodista ympäristöpäiväkodiksi

”Metsässä elävät havupuu ja lehtipuu…” Laululeikkiä lasten tapaan. Kuva: Erkki Ruusunen
”Metsässä elävät havupuu ja lehtipuu…” Laululeikkiä lasten tapaan. Kuva: Erkki Ruusunen

Päiväkotiryhmä Vilma sijaitsee Lempäälässä Sotavallantiellä, metsien ja peltojen keskellä. Vilma on jo pitkään painottanut toiminnassaan luontoa sekä sen kunnioittamista, mutta keväällä 2014 toiminta sai sysäyksen eteenpäin.

Vilman työntekijä Hilkka Ala-Salomäki osallistui palveluosaajapassi-koulutukseen, jonka ns. päättötyönä oli kehittää työyksikön toimintaa. Saman tien oli selvää, että toiminnan kehittäminen lähtisi vakaaksi rakennetulta perustalta – luontoarvoista. Syntyi projekti ”Luontopäiväkodista ympäristöpäiväkodiksi”.

Koska Vilman toimintakulttuuriin kuuluu tehdä asiat kunnolla”, työvälineeksi toiminnan kehittämiseen valittiin vihreän lipun tavoittelu eli vihreän toiminnan sertifioiminen.

Vihreä lippu on päiväkotien, koulujen, oppilaitosten sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimijoiden kestävän kehityksen ohjelma. Lisäksi Vihreä lippu on kansainvälinen kasvatusalan ympäristömerkki.

Lapsilta saaduksi teemaksi valikoitui jätteen vähentäminen:

– Mihin tämä kaikki yli jäänyt ruoka menee? Ei kai vain roskikseen?

Siitä lähti 1,5 vuotta kestänyt projekti, jossa päiväkoti painotti jätteiden lajittelua sekä jätemäärän vähentämistä mm. kierrättämällä.

Pian jo kaksivuotias opasti toista ikätoveriaan:

– Tää jäänyt ruoka laitetaan tänne.

Vilmaan ei ollut saatu biojäteastiaa vuosien pyytämisestä huolimatta, mutta uudet tuulet puhalsivat nyt myös kiinteistöhoidon puolella. Soitto kiinteistöhoidon johtajalle Jarkko Leinoselle tuotti tuloksen. Pian juhlittiin biojätepöntön ensimmäistä täyttökertaa.

Puolentoista vuoden aikana Vilmassa on lasten kanssa hoidettu ympäristöä, lisätty tietoisuutta lajittelusta mm. teatteriesitysten avulla, lajiteltu, askarreltu kierrätys- ja luonnonmateriaaleista, kasvatettu vihanneksia ja yrttejä, järjestetty vanhemmille kierrätyspöytä, maisteltu luonnonantimia ja touhuttu paljon muuta metsissä, pellolla, mökkirannoilla sekä vanhalla myllyllä.

– Näin monipuolinen toiminta ei olisi ollut mahdollista ilman maanomistajien tukea, sanovat projektin vetäjät Hilkka Ala-Salomäki ja Maria Malvisalo-Jauhiainen kiittäen toiminnan tukemisesta Minna ja Matti Aaltiota.

Vihreätä lippua päästiin Vilmassa juhlimaan 11. kesäkuuta. Lapset esiintyivät muutaman laulun verran, minkä jälkeen päästiin herkuttelemaan nokkoslätyillä, raparperipiirakalla ja jäätelöllä. Nokkoset olivat lasten itse poimimia.

– Erityiskiitokset juhlien onnistumisesta kuuluvat Pekka Louhekalliolle, jonka ideoita ja antaumuksellista työtä on tarvittu osoitteessamme moneen otteeseen. Juhlia enemmän mieltä on liikuttanut erään pojan pohdiskelevat sanat auringon säteillessä pellolla ja puissa: ”Kuinka tästä elämästä onkaan tullut näin kaunista?”, naiset kertaavat.

 

Vilma

”Metsässä elävät havupuu ja lehtipuu…” Laululeikkiä lasten tapaan. Kuva: Erkki Ruusunen
”Metsässä elävät havupuu ja lehtipuu…” Laululeikkiä lasten tapaan. Kuva: Erkki Ruusunen

 

Osoite: Sotavallantie 366, Lempäälä

Puh: 050-3839633

Ryhmäkoko: kirjoilla kuluneella kaudella ollut 32 lasta. (Ryhmä jaettu kolmeen ryhmään)

Henkilöstö: 5 kasvattajaa ja ryhmäavustaja. Keittiötä hoitanut monipalvelutyöntekijä