Tänään 29. heinäkuuta juhlivat Aino ja Olli Mikkola Vesilahden Kirkonkylässä harvinaista kruununtimanttihääpäivää, kun avioliiton solmimisesta on kulunut 65 vuotta. Vihkimisen Vesilahden kirkossa heinäkuussa 1950 suoritti rovasti Kahiluoto, joka myös oli ollut Ainon rippipappi. Hääjuhlaa vietettiin morsiamen kotona kirkonmäen alapuolella.
Olli oli 1923 syntyneenä yhtenä nuoremmista ollut sodassa ja sieltä palattuaan kouluttautunut rakennusmestariksi. Hän sai tehtäväkseen Vesilahden uuden terveystalon rakennustyömaan. Kulkuyhteydet kotiin Tampereelle olivat huonot, ja niin piti etsiä kortteeri työpaikan lähistöltä. Se lyötyikin melkein vierestä nahkuri August Hildénin ja hänen vaimonsa Ellin luota, joiden Aino-tyttäreen Olli pian ihastui.
Nuoripari asettui asumaan Ollin äidin luokse Tampereelle, joka oli pian kihlajaisten jälkeen jäänyt leskeksi. Tampereella syntyivät tytär Ritva ja poika Risto. Aino kaipasi maaseudun tyttönä takaisin Vesilahteen ja niinpä keväällä 1954 perhe muutti asumaan Ainon kotipaikkaan. Kun oli hankittu ensimmäinen oma auto, Olli voi Vesilahdesta käsin käydä työmailla Tampereella ja sen ympäristössä. Suurimman osan työelämästään Olli oli rakennusliike H. Böök Oy:n palveluksessa, ensin työmaavalvonnassa, sittemmin toimistotyössä, missä hän hoiti laskentatöitä ja hankintapäällikön tehtäviä ja viihtyi niissä aina eläkkeelle pääsyyn asti.
Aino oli vastuussa kodista ja lapsista. Kotieläimiäkin oli aina jonkin verran, oli lehmä, lampaita ja kanoja. Lisäksi hän viljeli omassa puutarhassa perunat ja vihannekset perheen tarpeisiin. Mehut ja hillot syntyivät myös puutarhan antimista. Aino oli perhe- ja kotityön ohella aktiivinen Sotainvaliidien Veljesliiton Naisjaostossa ja toimi useampia vuosikymmeniä Kanta-Vesilahden osaston sihteerinä. Myöhemmin hän osallistui ahkerasti myös Marttojen toimintaan. Siinä ohessa jäi vielä aikaa ompeluun ja käsitöihin. Omat ja lasten vaatteet Aino ompeli itse, myöhempinä vuosina valmistui kymmenkunta komeaa kirjottua rekipeittoa vanhojen esikuvien pohjalta itse suunniteltujen mallien mukaan.
Kun Elli-mummu muutti toisen avioliittonsa yhteydessä pois kotitalosta ja lapset olivat lähteneet maailmalle, elelivät Aino ja Olli kahdestaan. He olivat aina olleet suuria koiranystäviä, itsellään heillä oli ensin airedalenterrierejä ja myöhemmin irlanninsettereitä. Mikkolan pari oli silloin tuttu näky Kirkonkylän raitilla, kun he kävivät koirien kanssa lenkillä. Eläkepäivillä Ollikin osallistui ahkerasti kotitöihin, varsinkin ulkotöissä, mutta myös sisäpuuhissa hän oli Ainon apuna ja tukena. Ollin rakas harrastus oli lapsesta asti ollut postimerkkien keruu ja vuosien saatossa hän on koonnut mahtavan kokoelman.
Iän karttuessa ja voimien vähetessä kävi kuitenkin omakotitalossa asuminen ja tontin hoitaminen voimille. Ainolla ja Ollilla oli onni, että saivat huoneen terveyskeskuksen yhteydessä olevasta pienryhmäkodista aivan omasta kylästä. Siellä voivat ystävät ja entiset naapurit poiketa tervehtimässä terveyskeskuksessa asioidessaan. Huonontunut terveys ei salli suurempia juhlia, mutta Kruununtimanttihäitten merkeissä juodaan kakkukahvit muiden Anttilanhovin asukkaiden ja läheisten ystävien ja sukulaisten kanssa.
Teksti: Ritva Århammar
