Lempäälän jätti on kaatunut

Paksu puunrunko erottuu edukseen, kun Risto Lahtinen asettuu seisomaan kuusen vierelle. Kuva: Saana Karhu
Paksu puunrunko erottuu edukseen, kun Risto Lahtinen asettuu seisomaan kuusen vierelle. Kuva: Saana Karhu

Joku on saattanut huomata Birgitan polulla kulkiessaan, että maisemasta on hävinnyt tuttu maamerkki. Lastusten rajalla kasvanut Leikkarin kuusi ei enää huoju metsänrajan yläpuolella.

– Se taisi olla viime vuoden elokuuta, kun koiran kanssa poikkesimme kuusen luona, toteaa Risto Lahtinen.

– Puu oli katkennut noin kymmenen metrin korkeudesta, mikä johtui luultavasti lahoamisesta.

Lahtinen muistaa kuusen kymmenien vuosien takaa. Tarina johdattelee 40-luvulle, jolloin samanlaisia kuusia oli pystyssä noin kymmenkunta. Vuosikymmenen lopulla kuusia kaadettiin ja vain yksi puu jätettiin pystyyn. Tuolloin kyseinen metsäsarka kuului Herralassa sijainneeseen Leikkarin tilaan ja luontevasti puu nimettiin maanomistajan mukaan.

Lempäälän jätiksi kutsutulla kuusella oli mittaa yli 35 metriä. Sen saattoi nähdä kauempaa Lastusten kulmalta asti, sillä tavallisen metsäkuusen mitta on normaalisti vain 25 metriä.

– Muistan uhkarohkeimpien poikien kiivenneen latvushaaraan asti, Lahtinen päivittelee.

60 –luvulla luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu kuusi on tyvestä ympärysmitaltaan 290 cm. Lempäälästä kuitenkin löytyy paksumpiakin puita, mutta erikoisen kuusesta tekee sen runko, joka oli kasvanut tasapaksuna miltei 20 metriin asti.

Kuusi on tuttu myös monille geokätkeilijöille. Satelliittipaikannuksella etsittäviä kätköjä löytyy Suomen luonnosta useita ja yksi niistä sijaitsee lähellä Leikkarin kuusta.

Lahtinen ei itse harrasta kyseistä lajia.

– Mutta lastenlasten kanssa olemme joskus kyllä etsiskelleet kätköä.

Nyt kun jäljellä on enää lyhyt pätkä vanhaa kuusenrunkoa, herää mieleen kysymys, onko kuusi edelleen rauhoitettu.

– Luonnonsuojelusta vastaavilta saa varmaan vastauksen, aprikoi Lahtinen.

Joka tapauksessa kaikella on aikansa. Onhan kuusella ikää arvioidusti jo yli 200 vuotta.

Teksti: Saana Karhu

Kuvat: Saana Karhu

Etualalla makaa kuiva ja lahonnut kuusen runko. Leikkarin kuusta ei heti huomaa, mutta se on selkeästi muuta puustoa paksumpi. Kuva: Saana Karhu
Etualalla makaa kuiva ja lahonnut kuusen runko. Leikkarin kuusta ei heti huomaa, mutta se on selkeästi muuta puustoa paksumpi. Kuva: Saana Karhu