Katsauksen ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Suomeen torstaina 29. lokakuuta luonut professori Vesa Vares totesi Lempäälän lukion juhlasalissa, että ihmiset eivät vuosina 1914–17 vielä osanneet ajatella itsenäisyyttä todennäköisenä asiana koittavaksi.
– Itsenäisyydestä ei kovin moni osannut edes unelmoida ennen kevättä 1917. Se mikä koitti joulukuussa 1917, ei ollut vielä näkyvissä tammikuussa 1917.
Vareksen mukaan ensimmäisen maailmansodan aikaan Suomen poliittiset johtajat eivät nähneet mahdollisuuksia itsenäisyyteen. Tavoiteltiin toki sitä, että saataisiin autonomia takaisin.
– Itsenäisyys olisi tuskin tullut siinä aikataulussa ja muodossa ilman ensimmäistä maailmansotaa, Vares lausui ”Suomen tie itsenäisyyteen” -historiasarjan esitelmätilaisuudessa, jonka järjesti jokasyksyiseen tapaansa Vapaussodan ja Itsenäisyyden Lempäälän Seudun Perinneyhdistys.
Ennen vuotta 1914 oltiin keskellä eurooppalaisten suurta kulta-aikaa. Vaikka siirtomaavallan aikaa elettiinkin, kehitys vei kohti demokratiaa.
Sata vuotta sitten Euroopassa oli vallalla laaja kehitysoptimismi, joka koski kaikkia väestöryhmiä. Työväenluokalla oli Vareksen mukaan ennen bolshevismia herännyt usko sosialismiin, joka voittaisi ideologiakamppailussa rauhanomaisen kehityksen tietä.
– Leninkin ehti todeta, että hänen sukupolvensa tuskin näkee vallankumousta.
Ennen vuoden 1918 tapahtumia Suomi oli Euroopan periferiaa ja sivussa Euroopan konflikteista. Suomi oli poikkeuksellisen agraarinen yhteiskunta; 85 prosenttia väestöstä sai elantonsa maataloudesta.
– Tilanne oli osin erilainen kuin muualla Euroopassa. Suomessa oli jo yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, joka koski molempia sukupuolia. Suomi oli lähes itsenäinen valtio lukuun ottamatta vuosien 1899–01 ja 1908–17 venäläistämiskausia, Vares muistutti.
Kun sota syttyi, Venäjän intressissä oli pitää Suomesta viimeiseen asti kiinni. Kontrolli oli kova, koska Suomi koettiin emämaassa tuolla hetkellä epälojaaliksi. Suomessa käynnistettiin mittavat linnoitustyöt saksalaisten mahdollisen maihinnousun ehkäisemiseksi.
– Muilla suurvalloilla ei ollut kiinnostusta syrjäistä Suomea kohtaan eikä lännellä
intressiä auttaa Suomea. Suomessa yleinen sympatia oli Saksan puolella aivan kuten nykyään Yhdysvaltojen.
Sotatoimet tuskin aluksi näkyivät Suomessa lainkaan arjessa. Vuonna 1916 järjestettiin normaalisti eduskuntavaalit, joissa äänestysaktiivisuus oli noille ajoille tyypillisesti 55,5 %.
Suomalaiset eivät joutuneet sotaan mukaan. Vares mainitsi historiantutkija, filosofian tohtori Tuomas Hopun Historian unohtamat, suomalaiset vapaaehtoiset Venäjän armeijassa 1. maailmansodassa 1914–18 -väitöskirjaan viitaten, että noin 700 suomalaistan lähti vapaaehtoisena taistelemaan venäläisten puolelle.
Kunnallishallinnossa äänioikeus perustui varallisuuteen
Sata vuotta sitten Lempäälä ja Vesilahti muodostivat hyvin yhteneväisen kokonaisuuden Toutosen ympärillä. Lempäälässä oli 5 400 asukasta ja Vesilahdessa 7 100.
Esitelmän arkielämästä Lempäälässä ja Vesilahdessa vuosina 1914–17 pitänyt kotiseutuneuvos Yrjö Punkari totesi molempien kuntien väestöstä noin 80 prosenttia saaneen elantonsa maataloudesta. Lempäälässä oli 11 kartanoa. Pikku hiljaa väestön rakenne alkoi muuttua. Irtoväestön osuus alkoi kasvaa. Käsityöläisiä oli monilukuinen joukko. Torppareiden osuus oli myös suuri.
– Pirttien suuret lapsijoukot etsiytyivät tehdaspaikkakunnille. Täällä ei ollut kovin paljon teollisuutta, vuonna 1914 oli yhteensä toistakymmentä myllyä ja tiilitehtaita. Lempäälässä oli suuri Hollon höyrysaha ja K. A. Koskisen ajokalupaja, Vesilahdessa Eino Bergiuksen moottorivenetehdas. Lempäälässä oli meijeri ainakin Lastusissa ja Sotavallassa ja Vesilahdessa Narvassa, josta Alho-laiva tärkeimpänä kulkuvälineenä vei meijerituotteita Laukontorille Tampereelle, Punkari luetteli.
Nyttemmin Lempäälä on kasvanut viisi kertaa suuremmaksi kuin Vesilahti.
– Lempäälän etu oli rautatie, miksei kanavakin ja hyvät tieyhteydet Tampereelle.
Ajan kunnallishallinnolle oli Punkarin mukaan ristiriitaista se, että kuntakokouksissa ei ollut edustettuna kunnan koko väestö, sillä äänimäärät perustuivat henkilökohtaiseen varallisuuteen. Kunnallishallinto oli patriarkaalinen.
– Tilanne oli toinen valtiollisissa vaaleissa.
Syrjäytyneitä oli runsaasti, samoin kytevää tyytymättömyyttä. Koettiin Laukon torpparihäädöt ja suurlakko.
– Yhteiskunta oli voimakkaasti kerrostunut. Työväki kokoontui vapaa-aikanaan työväentaloilla, talolliset nuorisoseurantaloilla, sanoi Punkari, jonka mukaan kunnallishallinto ei osannut puuttua kunnan sisäisiin rakenteellisiin epäkohtiin, muun muassa torpparikysymykseen. Se nähtiin valtakunnalliseksi ongelmaksi.
Lähestyvän sodan merkiksi paikkakunnille ilmaantui vuonna 1915 venäläisiä sotilaita. Puolustuslinnoitteita oli pantu Vesilahdessa työn alle jo 1914.
– Juoksuhautoja ja korsuja louhittiin kallioon käyttämällä runsaasti dynamiittia. Kaivantoja on vielä nähtävissä Narvassa Hurskasvuoressa.
Arki jatkui entisellään sotavuosina. Järjestettiin iltamia ja kilpa-ajoja.
Sodan kynnyksellä Lempäälässä oli viisi työväenyhdistystä ja Vesilahdessa kymmenen. Punkarin mukaan vuonna 1915 noin kymmenesosa maaseututyöväestöstä oli niissä jäsenenä. Sosiaalidemokraattisen puolueen kannatus kasvoi. Perustettiin työväen- ja punakaarteja.
Vuoden 1917 maaliskuussa Venäjällä kuskistettiin keisari. Suomessa alkoi lakkoaalto.
– Maaseudun osaksi jäi odottaa, mitä tuleman piti.
