– Moni yllättyy, että ettekö te olekaan helsinkiläinen yritys, naurahtaa Decora Housen Katja Uusikartano.
Pääkaupunkiseudun sijaan Decora House toimii Sääksjärvellä. Juhliin ja erityisesti häihin keskittyvästä kaupasta löytyy kaikkea, mitä tarvitaan ja lisäksi paljon, mitä ei vielä tiennyt tarvitsevansa juhlien järjestämiseen. Myynti tapahtuu pääosin verkkokaupan kautta. Myymälä on avoinna kahdesti viikossa.
Vuonna 2007 Uusikartano oli äitiyslomalla ja kiinnostui verkkokaupasta. Lisätienestit kiehtoivat, ja kokeilujen myötä valikoima kiteytyi juhlakoristeisiin ja sisustustuotteisiin. Sisustustuotteet ovat sittemmin jääneet valikoimasta. Neljän vuoden jälkeen Decora Housesta tuli Katja Uusikartanon päätyö ja hän siirtyi päätoimiseksi yrittäjäksi.
– Päätoimiseksi yrittäjäksi ryhtyminen selkiytyi ollessani kolmannesta lapsestani hoitovapaalla. Yritys on kuin neljäs lapseni, kertoo Katja Uusikartano hymyillen.
Decora Housen valikoima painottui alussa häihin, mutta laajeni myöhemmin muun muassa lasten merkkipäiviin. Uusimpana valikoimaan ovat saapuneet lemmikkien syntymäpäivien viettoon tarkoitetut setit.
– Uusia ideoita tulee koko ajan, ja kuuntelemme myös asiakkaiden toiveita. Meillä on brasilialainen toimittaja, joka ei toimita muualle Suomeen. Trendit tulevat Suomeen pienellä viiveellä ja ne vaihtuvat tällä alalla melko hitaasti.
Palvelu toi äänivyöryn
Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävä häätapahtuma Love me do järjesti vuoden hääyritys -äänestyksen, jossa myös Decora House oli ehdolla. Askartelu, somistus ja painotuotteet -kategorian ylivoimainen voitto yllätti Uusikartanon täysin.
– Saimme kaksikymmentäviisi prosenttia äänistä, ja seuraavilla sijoilla olleet olivat isoja helsinkiläisiä yrityksiä.
Äänivyöryn syyksi Katja Uusikartano aprikoi hyvää palvelua.
– Haluamme auttaa ja haluamme, että meiltä olisi mahdollisimman helppoa ostaa. Pääajatuksemme on, että asiakas saisi upeat juhlat mahdollisimman helposti ja vaivattomasti. Teemme kaikkemme, jotta asiakas pääsisi helpolla, koska esimerkiksi hääkiireen keskellä on monta muutakin asiaa tehtävänä.
Uusikartano kertoo, että nyt halutaan järjestää persoonallisia, oman näköisiä juhlia ja tuottaa vieraille elämyksiä.
– Erityisesti hääparit ovat hyvin perillä trendeistä, ja omista häistä blogataan. Se on Suomessa paljon yleisempää kuin muualla.
Rustiikkinen tyyli ja maalaisromanttiset ”latohäät” vetoavat suomalaisiin hääpareihin edelleen. Nousussa ovat vintage ja art deco, joista erityisesti jälkimmäisestä Katja Uusikartano on varsin innoissaan.
Uudenvuodenjuhlien kattaukseen koristelun ammattilainen suosittelee metallivärejä ja kimallusta.
– Ihmiset, hyvä samanhenkinen porukka tekevät juhlat, ja juhlat kruunaa se, että niiden eteen on nähty vähän vaivaa. Tärkeintä on hauskanpito, ja kivoista juhlista jäävät ihanat muistot. Elämässä pitäisi muutenkin olla enemmän hassuttelua, ei tämä ole niin vakavaa!
Katja Uusikartano vinkkaa, että juhliin kannattaa valita teema.
– Väriteema on helppo toteuttaa, esimerkiksi valkoinen. Hassu teema voisi olla sirkus. Itse olen järjestänyt muun muassa juhlat, joissa oli polttariteema ja ollut mukana upeissa miljonääribileissä. On yllättävän vapauttavaa, kun voi harmauden keskellä olla yhden illan jotain ihan muuta.
Kommentointi on suljettu.