– Lähiladuista ei saa luopua. Niillä hiihtäminen on parasta kunto- ja terveysliikuntaa. Nyt kun kerrankin on hyvät olosuhteet esimerkiksi Ahtialanjärvellä ja golfkentällä, jossa on ollut kki-latu, niin kappas vain nyt ei saadakaan latusia ajettua, harmittelee lempääläläinen Sisko Kiiski.
Hän kiittelee kki-latua ylläpitänyttä Tapani Kauppista hyvästä yhteistyöstä ja latutilannetiedotuksista
– Täytyy kyllä tähän kohtaan antaa kiitos myös viimekeväisestä hiihtokauden loppuun asti kestäneestä ladunkunnostuksesta Hakkarissa, kiitos LeKi:n ja tykkilumen.
Nyttemmin kuntoilumielessä hiihtävä Sisko Kiiski on menestynyt näkövammaishiihtäjä. Hänen 17 arvokisamitalia tuottanut uransa kesti Lillehammerin paralympialaisista (1994) aina Torinon kisoihin (2006) saakka.
Kaikki kuntohiihtäjät eivät hänen mukaansa kaipaa Hakkarin latuja, koska ne nousuineen ja laskuineen luovat omat haasteensa vähän hiihtäville sunnuntaihiihtäjille.
Latuja tasaisellekin
Kuntoilijoilla täytyisi olla mahdollisuus harrastaa hiihtoa liian raskaan ladun sijasta myös helposti turvallisissa, loivapiirteisissä maastoissa.
– Olisi mukavaa, jos olisi lähilatuja, tarpeeksi selkeitä ja esteettömiä sellaisia. Meillä olisi vielä ydinkeskustan läheisyydessä useitakin reittimahdollisuuksia, jos ne vain saataisiin toteutettua, sanoo Kiiski, joka edellisviikolla näönkuntoutuksesta palattuaan avasi itse luonnonladun itselle ja muille.
Latu syntyi Ahtialanjärven rantamaastoon lauantaina 16. tammikuuta, kun hän reissusta kotiin Ryynikkään palattuaan puki lumikengät jalkaansa ja lähti tuttua reittiä tutustumaan, paljonko lähijärvellä Hääkiven suunnalla oli lunta. Sitähän olikin tullut juuri sopivasti perinteisen ladun tekoon.
– Tamppasin vähän kaislikon reunaa valmiiksi seuraavan päivän urakkaan.
Sunnuntaina hän laittoi perinteisen tyylin sukset jalkaan ja lähti uudestaan järvelle, ja niin syntyi kaunis latu-ura tuttuun ja rauhalliseen ympäristöön. Oiva lähtöpaikka on Hääkiven kohdalla Turuntien itäpuolella maston juurelta.
– Umpihankihiihto ei ollut edes raskasta, tuli jopa vähän meditatiivinen olotila sitä tehdessä. Onneksi auringonsäteet antoivat minulle puolisokealle vielä mahdollisuuden nähdä latu.
Seuraavinakin päivinä Sisko Kiiski – vuoden 1998 Lempäälän vuoden lempo –teki vielä latukoneen hommia ja ihan vapaa-ehtoisesti.
– Ei ladun aina tarvitse olla koneella tehty.
