Pihojen ruokintapaikoilla riittää ihmeteltävää. Pikkuvarpunen, uusi tulokas, on korvannut kotivarpusemme lähes kokonaan.
Varpunen (Passer domesticus) on taantunut hämmästyttävällä tavalla parissa vuosikymmenessä, kun taas sukulaislajin, pikkuvarpusen (Passer montanus) kanta on vastaavana aikana kuusinkertaistunut. Varpuslajien muutokset näkyvät selvästi pitkäaikaislaskennoissa.
Hyvästä esimerkistä käy Jani Vastamäen lintulaskenta Vesilahden kirkonkylässä 28.helmikuuta: 89 pikkuvarpusta, mutta vain kolme varpusta. Vesilahden Riuttankulmalla Kirsi Rekolan ruokintapaikalla pikkuvarpusia on parhaimmillaan nähty 30 yksilöä, varpusia ei lainkaan.
Pihabongaus tammikuun lopussa osoitti isommilla aineistoilla Pirkanmaan vastaavan kehityksen: pikkuvarpusia nähtiin 2 584 yksilöä 324 pihalla, varpusia vain 935 yksilöä 157 pihamaalla.
Kotivarpusen kannankehitys on ollut huolestuttavan päinvastainen kuin pikkuvarpusella, vaikka lajit eivät keskenään kilpailekaan. Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentin Risto A. Väisäsen mukaan kotivarpusen kanta on vähentynyt 60 prosenttia viimeisten 17 talven aikana.
Varpunen menestyy vielä suurten kaupunkien puistoissa, mutta maaseudulla kanta on romahtanut niin, että varpunen määritetään nykyään vaarantuneeksi lajiksi. Yhdeksi syyksi arvellaan karjatilojen vähenemistä ja ympäristömuutoksia.
Ympäristöneuvos Pertti Rassi tutki vuosikymmeniä kotivarpusia värirengastamalla niiden yhdyskuntia Kangasalla. Rassin mukaan varpusen väheneminen on käsittämätöntä, eikä hän usko ympäristömuutoksiin, vaan pikemminkin lajikohtaisiin tauteihin. Hänen omissa yhdyskunnissaan varpusten vuosikuolleisuus oli 40 prosentin luokkaa, välillä paljon suurempikin.
Pikkuvarpusen lisääntymistä selitetään monipuolisella ravinnon hankinnalla ja lajin tehokkaalla, jopa kolme kertaa kesässä tapahtuvalla lisääntymisellä. Pikkuvarpunen löytää runsaasti pesäpaikkoja puun koloista ja pöntöistä. Jostain syystä pikkuvarpunen on mielistynyt sähkötolppien ja voimajohtopylväiden onttoihin metallisiin putkirakenteisiin. Keväisin kottaraispönttöjen tarkastuksissani pöntöistä lennähtääkin usein pikkuvarpunen, joka on täyttänyt pöntön kattoa myöten kuivilla heinillä omalaatuiseksi pesäkäytäväksi.
Omilla ruokintapaikoillani pikkuvarpunen kilpailee ykköspaikasta sinitiaisen kanssa. Talipallot ja pähkinämurska katoavat pian, kun parikymmenpäinen parvi pikkuvarpusia lehahtaa paikalle. Toisaalta pikkuvarpunen on melkoinen sottapytty viskoen automaatista auringonkukan siemenet laajalle. Kesäisin pikkuvarpunen syö hyönteisiä, talvella pääasiassa siemeniä.
Hannu Järvinen
