Lempäälän kirkkohautausmaa kätkee olennaisen osan Lempäälän historiaa. Heinäkuisena torstai-iltana kirkkohautausmaan kulttuurikierroksella Kirsti Isotalon johdolla pysähdyttiin monen hautakiven äärelle.
– Hautausmaa on surutyön paikka ja rauhoittava paikka. Moni käy täällä puhumassa asioitaan edesmenneille läheisilleen.
Lempäälän kirkkohautausmaa on moni-ilmeinen ja vaihteleva.
– 1960-luvulla pyrittiin siihen, että kaikki hautakivet olisivat samanlaisia ja samankokoisia. Samalla reunakiviä poistettiin, jotta hautausmaiden hoito olisi helpompaa. Täällä näkyy kuitenkin vanha historia, kertoo Kirsti Isotalo.
Lempäälän Pyhän Birgitan kirkko on rakennettu 1500-luvun alussa, katolisella ajalla. Se on satakuntalais-hämäläinen keskiaikainen kivikirkko. Satakuntalaisuuteen viittaa päätykolmioiden koristelu, suuret nurkkakivet taas ovat hämäläinen piirre.
– Ristikirkoksi tämä muutettiin 1800-luvulla, ensin tehtiin etelän puoleinen sakara aivan 1800-luvun alussa ja pohjoinen sakara 1830-luvulla.
Vanhimmat haudat ovat kirkon lattian alla. 1780-luvulla kiellettiin kirkon lattian alle hautaaminen ja käytäntö loppui myös Lempäälässä. Muutostöiden yhteydessä 1980-luvulla osa vanhoista haudoista jätettiin sellaisenaan paikoilleen kirkon alle, mutta löytyneitä vainajien luita siirrettiin ja siunattiin kirkon ulkopuolelle. Kaivauksissa löytyi myös 1000-luvun lopulla valmistettu ristiretkiaikainen hopeareunuksinen vuorikristalliriipus. Tämä koru on ollut Kalevala-korun uustuotannossa.
Hautausmaakierroksella pysähdyttiin monen lempääläläisen merkkihenkilön haudalle. Lempäälän kirkkoherra Erik Ednerin (1718–1779) muistokivi on aivan kirkon eteläoven vieressä. Hän oli vuonna 1772 valtiopäiväedustajana Tukholmassa ja teki aloitteen Tampereen kaupungin perustamisesta Tammerkosken partaalle. Kirsti Isotalon mukaan hän oli monipuolisesti lahjakas, innostava ja innostunut kirkkoherra, joka huolehti sekä seurakunnan hengellisistä että aineellisista tarpeista.
Pienessä valurautaristissä lukee teksti: ”Tässä lepää talon vaari Juha Matinp. Isotalo.”. Juha Matinpoika Isotalo (1811–1882) oli rusthollin isäntä, laamanni ja lautamies. Työssään lautamiehenä hän huomasi, että virkamiehet eivät osanneet riittävän hyvin suomea ja tämä aiheutti monenlaisia vaikeuksia. Vuonna 1846 hän teki anomuksen senaatille, että suomen kieli pitäisi saada virkakieleksi. Anomuksen liitteeksi tuli kuudentoista lempääläläisen talonpojan puumerkit. Hän oli kuitenkin aikaansa edellä: senaatti hylkäsi anomuksen ja vasta 1860-luvulla J.V. Snellmanin ansiosta suomen kieli sai virallisen aseman.
Laurilan sukuhaudalla Kirsti Isotalo kertoo oikeusneuvos Otto Johannes Laurilasta (1886–1973) Hän oli töissä oikeusministeriössä oikeuskanslerina ja vuonna 1919 hän oli esittelijänä tilaisuudessa, jossa valtionhoitaja Mannerheimin johdolla vahvistettiin Suomen hallitusmuoto.
Haudat ovat tavallisesti suvun ja perheen hautoja, mutta joskus hautaan voitiin haudata myös kotiapulainen tai taloudenhoitaja – ehkä heidät laskettiin perheenjäseniksi. Uotin sukuhaudalla Kirsti Isotalo kertoo Uotin luontaiskylpylästä ja sen perustajista Kauko ja Sirkka Uotista, mutta myös Hilja Kotisuosta (1904–1999), joka oli perheen palvelija ja myös koulutti kaikki uudet luontaishoitajat. Hänet on haudattu samaan sukuhautaan.
Kirkon itäpuolella on rovasti Gustaf Johanssonin (1810–1872) hautakivi. Hän oli Lempäälän kirkkoherrana, mutta tämän hautakiven kohdalla Kirsti Isotalo kertoo arkkipiispoista. Gustaf Johanssonin poika Gustaf Johansson nuorempi oli arkkipiispana vuosina 1899–1930 ja tämä poika Eino Kaila (1890–1958) oli aikansa johtava suomalainen filosofi ja kulttuurivaikuttaja. Myös arkkipiispa Mikko Juva (1918–2004) kuului samaan perheeseen.
Sekatavarakauppias Antero Hyvärisen (1872–1910) haudan kohdalla pysähdytään myös. Hän kuoli nuorena, mutta hänen vaimonsa Elin Hyvärinen (1875–1960) jatkoi kauppiaana toimimista perustamalla kirjakaupan. Tuo kirjakauppa toimi Lempäälässä yli sata vuotta.
Kirjailija Yrjö Kokon (1903–1977) muistomerkki on pieni pronssinen patsas Poika ja joutsen. Muistomerkki on Iluksen sukuhaudan vieressä, sillä kirjailijan vaimo oli Iluksen tyttäriä. Yrjö Kokko oli eläinlääkärinä Sysmässä ja Muoniossa, kunnes hän 1950-luvulla ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Vuonna 1944 hän sai Valtion kirjallisuuspalkinnon teoksella Pessi ja Illuusia, jonka hän oli kirjoittanut lapsille joululahjaksi rintamalta. Myöhemmin Yrjö Kokosta kehittyi luonnonsuojelija ja hän puhui voimakkaasti laulujoutsenten säilyttämisen puolesta, mikä oli erityisen merkittävää, sillä laulujoutsen oli tuolloin uhanalainen.
Väinö Rich. Rautalinin (1891–1943) haudalla huomio kiinnittyy veistokseen Runoilija ja muusa. Tällä veistoksella kuvanveistäjä Rautalin osallistui kilpailuun Aleksis Kiven muistomerkistä. Rautalin oli tuottelias kuvanveistäjä. Hänen töitään on mm. Tampereen Aleksanterin puiston Kevät-suihkulähde ja myös Lempäälän kirkkotorin vapauden patsaan nyrkki on hänen tekemänsä.
Kaarl0 Enqvist-Atra (1879–1961) oli Kuljun myllärin poika, mutta opettaja huomasi hänen lahjakkuutensa, ja häntä kannustettiin jatkamaan opintoja ja hän opiskeli maalausta mm. Firenzessä. Hänestä tulikin merkittävä taiteilija ja kirjailija. Hän maalasi Lempäälän kirkon alttaritaulut, jotka 1980-luvun remontissa siirrettiin urkuparvelle ja pohjoissakaraan. Taiteilija matkusti paljon, mutta hänellä oli ateljee Hauralassa.
Lempäälän kirkkohautausmaalla on paljon kartanoiden omistajia. Usein heidän hautakivensä ovat suuria, jolloin hauta voi kertoa ihmisen sosiaalisesta asemasta. Kingelinin suku omistaa Lastusten kartanon. Ernst Kingelin (1836–1909) oli paitsi kartanon isäntä myös metsänhoitaja ja hyvin edistyksellinen monissa asioissa, kuten kartanoiden isännät yleensäkin. Hän oli mukana Lempäälän ensimmäisessä kunnallislautakunnassa sekä perustamassa ensimmäistä koulua ja Säästöpankkia Lempäälään.
Lempäälän kirkkohautausmaan vanhin hautakivi on Gustav Svinhufvudin (1774–1830) haudalla. Hän oli 1800-luvun alussa Hakkarin kartanon isäntänä. Hakkarin kartano rakennettiin 1800-luvun alussa empiretyyliin.
Koko Pyhän Birgitan kirkon itäpäädyn mittainen hauta kuuluu Palanderin suvulle. He olivat 1830-luvulta 1910-luvulle saakka Kuljun kartanon omistajia. Frederik Wilhelm Palander (1787–1852) osti kartanon suvulle. Hän oli Lempäälän ensimmäisen kunnallislautakunnan puheenjohtaja. Palanderin talo Tampereen Keskustorin laidalla kuului Karl Verner Palanderin (1861–1932 ) omistukseen.
Kirkon eteläpuolella huomio kiinnittyy korkeaan Tapolan muistokiveen. Hautaa koristaa tyypillinen pronssireliefi. Jalkaväen kenraali ja Mannerheim-ristin ritari Kustaa Anders Tapola (1895–1971) ja hänen vaimonsa Emilia Tapola (1899–1977) olivat molemmat rintamalla, ja muistokivi on aseveljien pystyttämä
Merkittävä valurautaristi on kirkon luoteiskulmalla oleva risti, jossa on teksti: ”Tässä lepää viimeinen Lempäälän pitäjän 1808 vuoden miehistä Eric Johan Poika Storm” (1779–1862). Kirsti Isotalo kertoi Suomen sodan (1808–1809) veteraaneista ja heidän kohtelustaan. Hän myös luki katkelman Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista runosta Sotavanhus: … Hän ruoturina muuten eleli vanhoillaan; sodista muinaisista jäi saaliiks arvet vaan…
Havaksen sukuhaudalla Kirsti Isotalo kertoo suvusta ja hän lukee myös Väinö Havaksen (1898–1941) runon Testamentti pojalleni. Hän oli opettajien Oskari Havaksen (1858–1935) ja Augusta Havaksen (1870–1941) poika, virsirunoilija ja ainut kansanedustaja, joka kuoli rintamalla. Testamentti pojalleni -runon hän kirjoitti vuonna 1939.
Tänä aamuna, poikani, lähden
kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis ja veljies tähden
minut kutsuvi isänmaa.
…
Perinnöksesi, poikani, annan
tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani välkkyvän rannan,
pyhän uskoni Jumalaan.
Sankarihauta-alueella Kirsti Isotalo kertoo, että alueen ja muistoristin on suunnitellut Ilmari Wirkkala. Sankarihautausmaalla on 142 laattaa, mutta haudattuja on hiukan enemmän, sillä joitain vainajia on haudattu myöhemmin. Yhteensä Lempäälän sankarivainajia on 183. Osa heistä on haudattu muualle tai sukuhautoihin.
Hautamuistomerkit kertovat sekä yksilön että myös koko yhteisön historiaa. Kirkon koilliskulmalla on valurautaristi, jossa on kolmen Penttilän talon lapsen nimi. He kaikki, Frans, 11, Oskar, 8 ja Ida, 3, kuolivat vuonna 1892 paikkakunnalla riehuneeseen tulirokkoon.
Kierroksella mukana ollut Tuula Sivusaari kertoo, että kierros on ollut hyvin mielenkiintoinen.
– Ihmettelen, kuinka iso paikkakunta Lempäälä onkaan ollut.
Pekka Korkeakoski kiittelee, kuinka historia tuli hyvin eläväksi tällä kierroksella.
– Osa asioista oli kertausta, mutta opin myös paljon uutta. Kyllä on paljon tuttuja nimiä näissä kivissä!
Kirsti Isotalo kertoo pitävänsä kierroksista. Hänestä on tärkeää, että ihminen tuntee historiansa.
– Minua on kulttuurihistoria kiinnostanut aina, samoin taiteet ja kirjallisuus. Lisäksi pidän hautausmaan tunnelmasta. Täällä on rauhoittava ilmapiiri.
– Hautausmaa on ristien merkitsemä. Risti kertoo siitä, mihin aikaisemmat sukupolvet ovat uskoneet ja mihin me uskomme. Se on olennaista.
Seuraava kirkkohautausmaan kulttuurikierros on 11. elokuuta.
Kuvat ja teksti: Päivi Aikasalo
