Tekijä juhlistaa pääsiäisnäytelmän esityksen Lempäälässä

Palmusunnuntaina Lempäälän kirkossa voi seurata pääsiäisen tapahtumia aitiopaikalta. Tytti Issakaisen pääsiäisdraaman esittävät paikalliset harrastajat. Kuva: Markus Perko

Jo kymmenen vuoden ajan on palmusunnuntain iltana Lempäälän kirkossa esitetty Johanneksen evankeliumin teksteihin perustuva musiikillinen pääsiäisnäytelmä Tien sinne te tiedätte.

Sunnuntaina 25. maaliskuuta esitystä juhlistaa teoksen kirjoittaja ja säveltäjä Tytti Issakainen (os. Jäppinen). Hän lausuu aloitussanat ennen klassikoksi nousseen kärsimysnäytelmänsä esitystä.

Tien sinne te tiedätte esitettiin ensimmäisen kerran 1970-luvun puolivälissä Helsingissä, ja sen jälkeen passiodraama on nähty pääsiäisen aikaan aina jossakin päin Suomea.

– Pimeys ja kuolema ovat todellisia, mutta niillä on voittajansa, vaikka me emme tätä voittoa aina näkisikään, kirjoitti Issakainen laulunäytelmästään sen ensiesityksen aikaan.

Raamatun kertomuksen mukaisissa rooleissa on Lempäälässä seurakunnan kuorolaisia sekä muita vapaaehtoisia. Monet heistä ovat olleet mukana vuosikymmenen ajan.

Esityksen musiikista vastaa kuoro ja pieni soitinyhtye ja sen johtaa Pekka Mäenpää.

 

Teksti: Marita Miettinen