– Kun meidän perhe evakuoitiin Karjalasta, isä oli lääkintämiehenä muualla, eivätkä isä ja äiti tienneet toisistaan. Sitten osui isän kanssa samaan junaan mies, joka tiesi meidän sijoituspaikkamme. Isä kirjoitti osoitteen tupakka-askin taakse ja sai yhteyden perheeseen.
– Minä menin nuorena likkana Mantulle tansseihin ja otin uteliaisuuttaani kaverilta pillitupakan. Imaisin ja voi kauhistus, kun se oli kuumaa. Kieli paloi ja oli kipeä pitkän aikaa.
Tällaisia muistoja herätti niin yksinkertainen esine kuin vanha Klubiaski, kun Ehtookodon Mummonkammari-tilaisuudessa katseltiin ”muistelulaukkuja”. Mummonkammarilaiset talosta ja talon ulkopuolelta kokoontuvat maanantaisin puolen päivän jälkeen vapaaehtoisvetäjien kanssa.
Kotiseutumuseoissa voi olla jotain esinelajia useita kappaleita. Miksi ei otettaisi ”liikoja” hyvään käyttöön? Tämä idea on nyt pantu toimeen Lempäälässä niin kuin monella muullakin paikkakunnalla. Museoraitin kauppamuseon sekä parturimuseon varastokokoelmista on poimittu hauska valikoima esineitä ja pakattu kahteen vanhaan kapsäkkiin.
”Kauppalaukku” sisältää myynnissä olleita tavaroita eri vuosikymmeniltä, ”Partaveitsestä permanenttiin” -laukku taas tarvikkeita, joita on käytetty hiusten käsittelyssä. Mukana on tukevatekoinen moniste, jossa kukin esine on kuvattu ja selostettu. Lisäksi on laminoituja valokuvia mm. Lempäälän kauppaliikkeistä.
Muistelulaukut ovat seurausta seutumuseoyhteistyötä, johon Lempäälä-Seura ja Kuokkalan museoraitti sekä kunnan kumppanuus- ja osallisuuspalvelut osallistuvat.
Laukut on osana opinnäytetyötään koonnut sosionomiksi (amk) opiskeleva Sari-Maria Lindqvist yhdessä seutumuseotutkija Tuija Visurin kanssa. Lindqvistillä on ennestään museotaustaa, joten tehtävä on ollut hänelle omiaan.
Muistelulla on paljon positiivista merkitystä. Yhteiset muistot yhdistävät. Erilaiset muistot taas auttavat ihmisiä tutustumaan paremmin.
Hauskaakin siinä samassa pidetään: moni asia, joka aikoinaan oli kamala, huvittaa nyt. Toisten muistojen kohdalla voi huokaista, että onneksi ei enää. Esimerkiksi kampaamokäynnin jäljiltä ei enää nähdä kärventyneitä kutreja eikä paloarpia niskassa, jommoisista Ehtookodossa kerrottiin.
Muistot ja tarinat voivat kehkeytyä jopa tavaroista, joita laukuissa ei ole. Eräs osallistuja kaipasi kauppalaukkuun sota-ajan puupohjaista kenkää. Pöytätoveri, sattumoisin suutarin tytär, virittyi kertomaan, kuinka isä ja veljet veistivät puupohjia. Suutari-isällä oli vielä ystävällinen lisäpalvelu: Kun monilla emäntäasiakkailla oli pahasti parkkiintuneet kantapäät ja päkiät, hän liotutti ensin näiden jalkoja ämpärissä ja vuoli sitten terävillä pikkuveitsillään ylimääräisen orvaskeden pois. Sen ajan pedikyristi o.t.o.!
Laukkuja on nyt kokeiltu Toimela-talossa ja Ehtookodossa, ja hyvin tuntuvat toimivan. Nyt tilaisuuden vetäjinä toimivat Sari-Maria Lindqvist ja kunnan yhteisökoordinaattori Talvikki Torppa. Ei kuitenkaan ole tarkoitus, että he aina kulkisivat laukkujen mukana, vaan niitä saavat eri tahot lainata tilaisuuksiinsa. Erityisiä johdantoja ei tarvita eikä museoalan tuntemusta, koska esitteet ovat mukana.
Laukkuja on ajateltu ensi sijassa ikäihmisille, mutta mitään ikärajaa ei ole. Voisiko laukun tutkiminen sopia myös esimerkiksi koululuokan ja koulumuorin tai -vaarin yhteiseen tuokioon?
– Tervetuloa lainaamaan, toivottaa Talvikki Torppa, johon saa yhteyden kunnan puhelinkeskuksen kautta. Lainaus on maksutonta. Ja kun näitä laukkuja on tarpeeksi kierrätetty, varmaan vaihdetaan sisältöä.
