– Voi, tuntuu kuin olisin asunut täällä aivan äsken. Vuodet kuluvat niin nopeasti, huokaa Helena Mäkilä.
Kaarramme valkoisen, ison tiilitalon pihaan ja nousemme autosta. Polvileikkauksesta toipuva Mäkilä astelee varovasti jäisellä pihalla.
– Tuosta ovesta asiakkaat kulkivat eläinlääkärin vastaanotolle, ja tuossa kohtaa oli iso nosto-ovi autotalliin. Olikohan se tummanruskea, hän muistelee.
Siirrymme kohti loivia betoniportaita, joiden yläpäässä on näyttävä sisäänkäynti. Ulko-ovi on lasia ja lakattua puuta. Portaiden vieressä on metallikaiteet.
– Tästä oli kulku asuntoomme. Noissa kaiteissa minulla oli kukkalaatikoita ja niissä petunioita. Kyllä tämä oli ihana paikka asua, Mäkilä kehuu.
Seisomme vuonna 1971 valmistuneen eläinlääkärin virkatalon edessä Vesilahden Kirkonkylässä. Vuonna 1980 rakennuksesta tuli Vesilahden kirjasto, ja viime toukokuusta lähtien se on ollut tyhjillään. Pääoven läpi näkyy tyhjä kirjastosali, jossa ei enää ole kirjahyllyjä.
Helena Mäkilän aviomies, neljä vuotta sitten edesmennyt Matti Mäkilä valittiin Vesilahden eläinlääkäriksi vuonna 1966. Somerolta ja Somerniemeltä kotoisin ollut nuoripari opiskeli Helsingissä ja Tukholmassa, ja valmistuttuaan Matti Mäkilä sai viran Vesilahdesta.
Pariskunta ajatteli muuttavansa tänne vain väliaikaisesti.
– Mutta se karisi hyvin äkkiä, se väliaikaisuus. Täällä oli hyvät työolosuhteet ja mukavia ihmisiä. Matti oli Vesilahdessa eläinlääkärinä reilusti yli 30 vuotta, syksyyn 1998 saakka, rouva kertoo.
Alkuvuodet Mäkilät asuivat vuokralla kirkon läheisyydessä sijaitsevalla, viihtyisällä Tallisen maatilalla. Vuonna 1971 he muuttivat upouuteen eläinlääkärintaloon, jonka yhteydessä oli vastaanottotilat. Perheeseen kuului vuonna 1970 syntynyt poika, Juha-Matti, ja vuonna 1965 syntynyt Leena-tytär.
– Olimme aivan onnessamme. Pääsimme hienoon, uuteen taloon, jossa oli kaikki mukavuudet, Helena Mäkilä hehkuttaa.
Tasakattoisen, öljylämmitteisen rakennuksen oli suunnitellut Jaakko Ilveskoski, joka toimi Tampereen kaupunginarkkitehtina vuosina 1953– 1972. Hän suunnitteli monta tamperelaista koulua ja muita julkisia rakennuksia, muun muassa Pispalan kirkon. Ilveskosken arkkitehtisukuun kuuluu useampi nimekäs arkkitehti, esimerkiksi Näsinneulan suunnitellut Pekka Ilveskoski. Pekka Ilveskoski työskenteli uransa alussa Jaakko Ilveskosken alaisuudessa.
Eläinlääkärintalon avarassa ja valoisassa olohuoneessa oli suuret ikkunat ja takkahuoneessa komea avotakka. Asunnossa oli kolme makuuhuonetta, pieni keittiö, kylmiöhuone, saunatilat ja kaksi WC:tä. Kaikki oli modernia, pelkistettyä ja tyylikästä.
– Se oli hieno asunto, aivan upea. Tyypillistä 70-luvun tyyliä, nykyajan näkökulmasta oikein sellaista retroa, kuvailee Kirsti Torikka, joka joskus vieraili Mäkilöiden luona.
Asunnossa oli paljon valkoisia pintoja, mutta tehosteväreinä oli käytetty tummanvihreää ja kirkkaanoranssia. Olohuoneen yksi seinä oli maalattu kokonaan tummanvihreäksi, ja isoissa ikkunoissa oli paksut, oranssit verhot. Arkkitehti oli ehdottanut sellaisten verhojen hankkimista.
– Siellä oli myös pitkä rivi oransseja kaappeja. Lattioille teetin matot, joissa oli samaa oranssia ja tummanvihreää kuin seinillä ja kaapeissa. Ne värit olivat suurta muotia silloin, Helena Mäkilä muistelee.
Eläinlääkärintalon edessä oli kunnan omistama Tapolan tila, jossa siihen aikaan toimi kansalaiskoulu. Talon takana oli vain sankkaa metsää, sillä Tapolan omakotitaloaluetta ei vielä 1970-luvun alussa ollut.
Virkatalossa asuminen ei ollut halpaa lystiä, ja se oli yhtenä syynä siihen, että Matti Mäkilä alkoi haaveilla oman talon ja vastaanottotilan rakentamisesta. Hän kaipasi omaa kotia rauhallisella paikalla, maalaispoika kun oli.
Niinpä 1970-luvun lopulla Mäkilät ostivat tontin pappilan ja Räikän talon välistä. Nykyään tontti sijaitsee keskellä Kirkonkylää, mutta silloin tontti oli syrjässä. Lähellä ei ollut juuri muuta kuin pappila ja Räikkä.
Lempäälän kunta omisti eläinlääkärin virkatalosta kolmasosan, joten eläinlääkärin muuttoaikeet piti hyväksyttää Lempäälässä. Vesilahden kunnallispolitiikan grand old man, 84-vuotias Heikki Eronen kertoo, että Lempäälän kunta ei laittanut kapuloita rattaisiin.
– Kaikki yhteistoiminta Lempäälän kanssa sujui juohevasti, koska he niin hirveästi pelkäsivät sitä kuntaliitosta, johon Vesilahti oli antanut valtuuston päätöksellä suostumuksensa vuonna 1968. En aina ihan ilennyt pyytää kaikkea, mitä olisin neuvotteluissa Lempäälän kanssa saanut, hän paljastaa.
Niinpä Mäkilät saivat lähteä virkatalosta ja rakentaa oman talon uudelle tontilleen pappilan viereen. Perhe muutti uuteen kotiinsa vuonna 1980, ja Helena Mäkilä asuu siinä vieläkin. Lapset ovat jo aikaa sitten lähteneet maailmalle, tytär Tampereelle ja poika Helsinkiin.
Entiselle eläinlääkärintalolle löytyi nopeasti uutta käyttöä: Mäkilöiden olohuoneesta tuli kuntalaisten olohuone. Nuori kirjastonhoitaja Kirsti Torikka iski silmänsä taloon jo siinä vaiheessa, kun ensimmäistä kertaa kuuli eläinlääkäriperheen muuttoaikeista. Vesilahden kirjasto toimi siihen aikaan huonokuntoisessa luokkahuoneessa entisellä kansakoululla.
– Lääninhallituksesta tuli ukaaseja, että kirjastolle pitää saada paremmat tilat. No, kutsuimme kirjastotarkastaja Vieno Lehväslaihon Mäkilöiden luokse kahville ja esittelimme hänelle tiloja. Hän oli sitä mieltä, että talo on muutettavissa kirjastoksi ja antoi puoltavan lausunnon, Torikka kertoo.
Ihan kitkattomasti Kirsti Torikan idea ei mennyt läpi, vaan hän sai vääntää kättä kunnanisien kanssa ennen kuin sai tahtonsa läpi. Mutta se kannatti. Vuonna 1980 oranssit vaatekaapit kannettiin ulos, heilutettiin vähän valkoista maalisutia ja eläinlääkärin olohuone täytettiin kirjahyllyillä.
– Ihmeen hyvin yksityiskoti taipui kirjastoksi. Uusi kirjastomme oli aivan upea: valoisa, avara ja hyväkuntoinen. Oli tilaa pitää näyttelyjä ja järjestää tilaisuuksia, muistelee Marja Autio, kirjastolautakunnan pitkäaikainen puheenjohtaja.
1980-luvulla tehtiin iso kattoremontti, rakennettiin laajennusosa kirjastosaliin, vaihdettiin entisten makuuhuoneiden seinät lasiseiniksi ja purettiin takka entisestä takkahuoneesta. Jouko Laitinen ja Ilkka Manninen suunnittelivat muutostyöt.
Autotallista, jossa eläinlääkäri oli pitänyt Volvoaan, tehtiin kirjavarasto. Eläinlääkärin entiseen vastaanottotilaan taas tehtiin asunto, jossa asui kunnan vuokralaisia. Vasta kun kirjasto alkoi kipeästi tarvita lisätilaa, vuokra-asunto muutettiin kirjaston lastenosastoksi.
Viime keväänä valmistui Vesilahden uusi Lähde-kirjasto, ja niin Ilveskosken suunnittelema 1970-luvun monumentti jäi tyhjilleen. Helena Mäkilä, Kirsti Torikka ja Marja Autio aprikoivat, mikä on sen tulevaisuus.
– Ainakaan sitä ei saa purkaa. Haluamme ehdottomasti, että rakennus säilyy, rouvat huudahtavat.
– Ihanteellista olisi, että se tulisi johonkin julkiseen käyttöön. Ja jos ei tulisikaan, niin ainakin toivon, että rakennuksen ulkoasu säilytetään aikakauden arkkitehtuuria kunnioittavana. Vastaavia ei Vesilahdessa muita juuri ole, Marja Autio jatkaa.
– Ja minä toivon, että rakennuksen ympäristö saataisiin siistimmäksi. Se on niin näkyvällä paikalla ja matkailijoiden silmissä, ihan siinä Tapolan ja Samotin nurkalla, Kirsti Torikka huomauttaa.
Helena Mäkilä on hetken hiljaa ja sanoo:
– Silloin kun muutimme sieltä pois, olin niin onnellinen, että rakennukselle löytyi hyvää käyttöä. Siitä tuli hieno kirjasto. Kunpa rakennukselle löytyisi taas hyvää käyttöä.
Haastattelut on tehty helmikuun lopulla, ennen rakennuksen tämänkeväistä julkisivuremonttia ja tietoa uuden omistajan suunnitelmista.
