Kuva: Katariina Rannaste
Kerro tuoreesta näyttelystäsi. Lempäälän Vanhalla asemalla on huhtikuun ajan esillä töitäsi.
– Täytän piakkoin 70 vuotta. Poluilla ja pitkospuilla -niminen näyttely on luotaus omasta polustani. Se pitää sisällään valikoituja akryylimaalauksia, uniikkeja töitä noin 20 vuoden ajalta.
– Tuoreimmat työt ovat tältä vuodelta. Mietin, millä ikääni parhaiten ilmaisisin, ja totesin, että puiden kautta. Pari viikkoa sitten valmistui työ, jossa on pihlaja lumisateessa. Se, niin kuin kaikki puuni, on noussut juuriltaan. Olisikohan siinä piilosymboliikkaa, ettei lapsuuteni ollut helppo? Mutta siitä huolimatta on eletty.
– Töissä näkyy synnyinseutuni Kainuun korpien vaikutus. Ansalankoja, parkittua nahkaa ja ompeleita. Ne ovat minun maailmaani.
– Paljon on myös mandalan tai auringonkehrän muotoisia kuvioita, joita tein jo nuorena.
Mistä taiteen tekeminen alkoi?
– Ensimmäisen kerran, noin 3-vuotiaana otin kasvatuskodin uunista hiilen ja piirsin sillä sanomalehden sivut täyteen. Siitä tuli sanomista. Kainuussa ei ollut sijaa sellaiselle, taiteelle ei pantu painoarvoa, mutta minussa on ollut maalaamiseen ja piirtämiseen vahva palo.
– Piirustus oli koulussa lempiaineeni, ja pääsin piirustuskilpailuihin mukaan. Itseilmaisun kipinä on ollut siitä lähtien vahva.
Mistä maalaaminen sinulla yleensä alkaa?
– Se lähtee ensin levottomasta tilasta, enteellisestä tunteesta. Tunnistan, että jotain on tulossa. Se on ongelma, jota ryhdyn ratkomaan. Ensimmäisenä tulee väri, sitten se ottaa muodon.
– Teen yhtä työtä aina kerrallaan. Vasta kun teos on signeerausta vailla, seuraava alkaa nousta pintaan.
Missä maalaat?
– Asun Piiponraitilla ja maalaan kodissani, sillä siellä luova henki on. Olen aina tehnyt työni ison antiikkipöydän ääressä.
– Luovuuteen ei tarvita ateljeita. Jokin muu voi jarruttaa, muttei tila.
Mitä maalaaminen sinulle antaa?
– Taiteen tekeminen leimaa koko elämääni. Se on täysin välttämätöntä. Se on aistinkaltainen tunne, joka syöttää sormista kipinää. Se sykkii ja pistää tekemään.
– Sen ihanuus on siinä, että se on kuin seikkailu. Jotain mitä ei ollut olemassa, tuleekin kankaalle näkyväksi.
Töillesi tyypillistä ovat syvät, vahvat värit.
– Olen tehnyt 1980-luvulla isoja, voimakkaita, tummia töitä. Värimaailma oli tuolloin musta-harmaa-valkoinen. Sen jälkeen alkoi tulla värejä.
– Elämäni on ollut erittäin vivahteikasta. Se on antanut välineitä ilmaisuun.
Mikä on lempivärisi?
– Oranssi, ehdottomasti. Se herättää minussa vahvoja tunteita, se on minua määräävä ja ohjaava, liikkeellepaneva voima. Töihini on voinut nousta viileitä sävyjä, mutta oranssi antaa potkua. Kun ajattelee, kuinka pimeää ja harmaata Suomessa on, oranssi on värivitamiini.
