Eiköhän tämä ollut tässä

Erkki Koivisto. Kuva: Jussi Saarinen

Välillä joka vuosi ja toisinaan joka toinen vuosi valittu vuoden lempo on julistettu kaikelle kansalle Lempäälän suuressa kesätapahtumassa, Kuokkalankosken markkinoilla.
Perinne alkoi vuonna 1994, ja kriteerinä on alusta asti ollut, että valituksi tullakseen on pitänyt tehdä Lempäälää positiivisella tavalla tunnetuksi.
Eiköhän tänä mörön vuonna voitane jättää yleisöäänestys väliin ja kestosuosikit odottamaan mahdollista valintaa vuodella eteenpäin. Mikään vääryys ei nimittäin olisi, jos Kuokkalankosken markkinoilla vaikkapa vuoden 2018 lempo, rockmies Janne Honkanen paljastaisi muitta mutkitta raadin valinnan: MM-kultaa voittaneen jääkiekkomiehistön kapteenin Marko ”Mörkö” Anttilan nimen.
Huono valinta ei olisi naisleijonien kapteeni Jenni Hiirikoskikaan. Kipparistolle on kunnasta hyvästä syystä luvattu muutakin muistamista. Kohta kuullaan, mitä.
On Lempäälässä toinenkin jääkiekkoilija saanut kunnian kantaa vuoden lemmon nimikettä. Hän on vuoden 2017 lempo Henrik Haapala, joka monissa eri yhteyksissä ehti julkisuudessa mainita kotipaikkansa nimeltä.
Marko ”Lempäälän jätti” Anttila voisi saman mittapuun mukaan olla vaikka vuosikymmenen lempo. Niin ison plusmerkin mies Lempäälä-nimen eteen veti, että paikkakuntaa kutsutaan ”Mörköläksi”.
Pitkään jatkunut lemmonvalintaperinne on katkennut kahdesti. Vain vuosina 2010 ja 2012 vuoden lempoa ei valittu lainkaan. Koska hyviä lempoja ehdokkaita ja Lempäälän kuvan kirkastajia tuntuu riittävän, eiköhän olisi syytä pysyä käytännössä, jossa joka vuosi valitaan oma vuoden lempo. Kansanäänestyksella tai ilman.

Kommentointi on suljettu.