Lempäälän Sähkön Kiirastuli

Toimittaja kirjoittaa Sähkön lopun kauniisti: …”se päätyi valtakunnallisten tuotanto- ja jakelujättien haltuun”.

Olen seurannut Lempäälän Sähkön loppuvaiheita  läheltä toimitusjohtajan puolisona ja totuus oli  hyvin raastava ja raadollinen. Kunnassa oli kaksi puoluetta kunnanjohtajan ja Sähkön hallituksen. Se oli raakaa taistelua, missä mentiin henkilökohtaisuuksiin, missä puolisot ja jopa lapset saivat lokaa päälleen. Yhtiö oli vakavarainen, taloudellisten syiden takia ei olisi tarvinnut omaa yhtiötä lopettaa.

Riita sai alkunsa kanavan yhteyteen suunnitellusta vesivoiman sähköksi hyödyntämishankkeesta. Sähkön hallitus oli aikaansa edellä ja suunnitteli otettavaksi talteen se energia mikä syntyy kun kanavaa aukaistaan toisesta päästä ja suljetaan toisesta päästä: vesivaihteluista. Täältä suunniteltiin saatavan energiamäärä jolla olisi voitu tasoittaa kulutushuippuja. Tämä on täysin maallikon kuvaus ajatuksesta.

Ajatus oli vieras, yhteiskuntamme ei vielä silloin osannut ajatella millaisilla tavoilla energiaa on voitava hyödyntää kasvavan sähkönkulutuksen sekä ymäristöarvojen vuoksi. Tämä hanke käännettiin silloin ympäristövastaiseksi voimalaitoshankkeeksi, missä olisi vesivoima valjastettu energiantuotantoon. Kuntalaiset ymmärsivät että kanavan varteen rakennetaan mahtavat voimalaitosrakennelmat.

Tällä aseella taisteltiin ja kansa nousi barrikaadeille.

Taustalla olivat myös silloisen kunnanjohtajan ja toimitusjohtajan näkemyserot sekä se, että Sähkölaitos ei  ollut kunnallinen laitos! Kunnanjohtaja   neuvotteli silloisen Hämeen Sähkön kanssa kunnan osakkeista ja Hämeen Sähköönhän Lempäälän Sähkö liitettiin ja kunnanjohtaja Hämeen Sähkön hallintoneuvostoon. Mutta Hämeen Sähkökin liitettiin aikanaan Vattenfaliin ja näin on energiahuoltomme isommissa ja etäämmissä käsissä.

Näin meni kunnan sähkölaitos ja  se oli kunnallispoliittisesti nyt ajateltuna suuri virhe. On   huomattava, että kunnassa yhtiöitetään parasta aikkaa Lempäälän Vesi Liikelaitosta ja Lempäälän Lämpö on jo aikaa yhtiöitetty. Molemmat yhtiöt ovat osakeyhtiöitä mutta likeisesti liitetyt kunnan toiminnalliseen   seurantaa. Siis Lempäälän Sähkö oli siinäkin aikaansa edellä.

Meitä on paljon, jotka saimme ”siipeemme” Lempäälän Sähkön eroprosessissa. Nyt tuntuu suolaisen kitkerälle ajatella menneitä menettelyjä ja sen mukanaan tuomia seurauksia.

Maikki Hämäläinen-Ylikahri ( ent. Järvi)

LUE MYÖS:

Marjamäkeen rakentuu ainutlaatuinen energiayhteisö – ”Meillä on oma sähköntuotanto ja omat hinnat”

Kolumni: Lempäälän sähkön paluu

Kommentointi on suljettu.