Lempon passariosasto myllerryksen kourissa – palapelin neljäs pala löytyi Mestaruusliigasta

Matti Toivola on Lempo-Volleyn uusi passari. Toivolalla on kokemusta Lempäälän-Vesilahden Sanomaturaltaan kahdesta eri liigajoukkueesta: Hurrikaanista ja Perungan Pojista. Kuva: Antti Raunio

Juhannusaattona Lempo-Volleyn taustavoimat saivat puhelun joukkueen passipeliä kaksi kautta pyörittäneeltä Kasimir Luostariselta. Puhelun sisältönä oli, että Luostarinen keskittyy ensi kaudella pääosin yliopisto-opintojensa edettämiseen ja näin lentopallo jää vähemmälle. Kokonaan pois joukkueesta Luostarinen ei jää, vaan on mukana satunnaisluonteisesti treeneissä ja mahdollisten loukkaantumisten paikkaajana peleissäkin.

Passari on lentopallon kapellimestari ja Luostarisen poisjäänti jätti aukon tälle osastolle. Nuorisokolmikko Jonne Haavisto, Verneri Halttula ja Saku Tuomivaara hoitavat osaltaan ykkössarjan ja ennen muuta kakkossarjan passaamista, mutta trion täydentäminen kvartetiksi tuotti lempääläisille pänvaivaa.

Ratkaisu löytyi kuljulaisen lentisvalmentaja Jussi Heinon kautta. Heino luotsaa Loimaan Hurrikaania ja kun siellä oli lievä passareiden ylitarjonta, pääsivät seurat sopuun, että yksi seuran kolmesta passarista tulee Lempäälään lainalle farmisopimuksen kautta. Kyseessä on 23-vuotias nurmolaisjuurinen Matti Toivola.

Toivola on pelannut kasvattajaseuransa Nurmon Jymyn jälkeen ensiksi Mestaruusliigaa Perungan Pojissa Rovaniemellä sekä kaksi edelliskautta Loimaalla. Miehen peliaika on ollut liigatasolla kortilla, joten tulo Lempäälään oli sekä pelaajan itsensä että Hurrikaanin ja tietysti Lempo-Volleyn kannalta onnistunut ratkaisu.

– Hyvillä fiiliksillä tulen Lempäälään. Lempo-Volleylla on koossa kova joukkue, mukana muun muassa viime kaudelta Hurrikaanista tuttu Tomi Rumpunen, iloitsi Toivola sopimuksen allekirjoitushetkellä.

– Passaripuoli on nyt hyvässä kuosissa. Nuorista kavereista varmasti jokainen saa tilaisuutensa ykkössarjassa, ja ennen muuta he saavat kehittymisen kannalta tärkeää pelirutiinia kakkossarjassa. Toivola on toisaalta kokenut kaveri ja toisaalta eteenpäin menevä nälkäinen pelaaja. Hänen pelihuumoriaan ja voitontahtoaan on kovasti kehuttu, tuumi Lempon käskyttäjä Esa Kunnari.

LUE LISÄÄ LEMPO-VOLLEYSTA:

Lempo-Volleyn kakkosjoukkue sarjaan nuorin voimin

Lempäälän lentopallo kokee historiallisen myllerryksen – Lempo-Volley yhdistää kaksi pitkäikäistä perinnetoimijaa

Lempo-Volleyn verkkoon ui iso kala

Lempo-Volleylle seitsemän pelaajasopimusta