Sonja Pajunoja Pienen merenneidon pääroolissa: ”Koen, että minussa on jotain samaa kuin Arielissa”

Sonja Pajunoja näyttelee pääroolia Pieni merenneito -näytelmässä Helsingin kaupunginteatterissa. Kuva: Antti Raunio

Vesilahdelta lähtöisin oleva näyttelijä Sonja Pajunojalla alkaa syksyllä jännittävät ajat näyttelijänurallaan. 26-vuotias Pajunoja esittää Helsingin kaupunginteatterissa Pieni merenneito -musikaalin pääosaa. Ensi-ilta on elokuun lopulla, ja tahti on hurja läpi syksyn.

– Jouluun mennessä on 70 näytöstä. Keväällä ehdimme harjoitella kaksi kuukautta, ja elokuussa aloitamme taas. Jäimme keväällä todella hyvään kohtaan, saimme jo pari läpimenoa. Pääosin esitys on jo valmis, kertoo Sonja Pajunoja.

Pajunoja näyttelee pienen merenneidon eli Arielin pääroolia. Koe-esiintyminen rooliin oli mittava. Ennen lopullista valintaa oli kolme eri koe-esiintymistä.

– Minulle soitettiin, haluaisinko tulla koe-esiintymään, ja tietenkin halusin. En aluksi edes tiennyt, mihin rooliin minua haluttiin.

Pienen merenneidon rooli on merkittävä asia Pajunojalle.

– Kun sain tietää, että se on juuri Arielin rooli, olin todella onnellinen. Ja etenkin kun sain tietää, että sain roolin. Olin aivan onnesta sekaisin, se oli niin huikea juttu!

– Pientä merenneitoa on tullut lapsena katsottua, se on ollut iso osa sitä aikaa. Ja se, että saa roolin niin arvostetusta teatterista. Koen, että minussa on jotain samaa kuin Arielissa: olemme vahvoja persoonia emmekä luovuta helpolla.

Myös seuraavina vuosina Pajunojaa näkee Helsingin kaupunginteatterin lavoilla. Hänellä on nyt kahden vuoden kiinnitys teatteriin.

– Teemme kaksiosaista päivää: ensin aamupäivällä, ja sitten toinen illalla, työt loppuvat usein kello 22. Melkein siis yötöitä. Ensi-illan lähestyessä tulee varmaankin ylitöitä, on kuitenkin näyttelijöiden vastuulla, että homma pelaa.

Pieni merenneito -näytöksiä on jouluun mennessä 70, ja lisää on luvassa vuoden 2020 puolella. Kuva: Antti Raunio

Näyttelemisen lisäksi Pajunoja on mukana Soulmost-yhtyeessä. Kymmenen vuotta sitten perustettu bändi soittaa cover-musiikkia. Usein Soulmost keikkailee erilaisilla juhlakeikoilla, esimerkiksi häissä ja pikkujouluissa. 3. elokuuta bändi esiintyy julkisesti Laukossa.

– On superkivaa päästä naapuriin esiintymään, Laukko on niin upean idyllinen paikka!

– Näyttelemisessä on se hieno puoli, että näytös on aina erilainen. Keikkailussa taas erilaista on se, että aina on eri paikka, missä esiintyä, ei ole kahta samanlaista. On hienoa, että voi tehdä molempia.

Pajunoja on ehtinyt näyttelemään jo useissa teattereissa. Hän nimeää mieleenpainuvimmiksi jo nyt Pienen merenneidon sekä Tampereen teatterissa 2013 esitetyn Les Miserablesin.

Se oli ensimmäinen ammattiproduktioni, ja valtavan iso juttu minulle. Kyllä jo nyt voin nimetä Arielin roolin urani mieleenpainuvimmaksi, vaikka olemme vasta harjoitteluvaiheessa.

Vesilahdessa Sonja tykkää viettää aikaa etenkin kotonaan ja mökillä. Kuva: Antti Raunio

Vapaa-ajallaan Pajunoja on paljolti tekemisissä musiikin ja näyttelemisen kanssa. Silloin kun tekeminen ei liity kumpaan näistä, hän mielellään neuloo ja pelaa kesäisin beach volleyta.

– Pidän myös äänikirjojen kuuntelusta, viimeksi kuuntelussa oli Idiootit ympärilläni. Ja tällä hetkellä paljon menee aikaa omien häitteni suunnitteluun!

Pajunoja kertoo, että sai Vesilahdesta hyvät ja monipuoliset lähtökohdat elämäänsä.

– Vesilahti on paikka, jonne haluaa aina palata, ja olen onnellinen, että minulla on paikka, jonne voi aina tulla.

– Vesilahti antoi lapsena todella monipuoliset sytykkeet näyttelijän uralle. Soitin Narvan soittokunnassa poikkihuilua, kävin Narvan ilmaisutaitokerhossa ja harrastin liikuntaa. Omalla perheellä on tietenkin todella iso merkitys. Täytyy kiittää vanhempia, jotka kuljettivat kolmea lasta Tampereelle opintoihin ja harrastuksiin.