Ikkuna pyhään -ikoninäyttely seurakuntatalossa

Ikoninäyttely pidetään seurakuntatalolla. Kuvituskuva.

Lempäälän seurakuntatalon Pikku salissa on näytteillä yli kolmekymmentä ikonia Birgitan vaelluksen aikana lauantaina jatkuen vielä sunnuntaina.

Mari Zabyshnyi, tunnettu ja pidetty ikonimaalauksen opettaja Raisiosta, on ollut opettajana jo kahtena vuotena Lempäälän Vanhassa pappilassa järjestetyllä intensiivikurssilla. Lempäälän Seurakunnan järjestämä kurssi on toteutunut Asko Ojakosken toimesta, joka itsekin on harrastanut ikonimaalausta jo vuosia.

Kurssi on pidetty toukokuun loppupuolella nelipäiväisenä intensiivikurssina. Aihe on ollut vapaa, jokainen oppilas on saanut valita häntä puhuttelevan mallin. Kokemusta Marilla on yli kahdenkymmen vuoden ajalta ympäri vuoden vetämillään kursseilla niin eri puolilla maata olevissa opistoissa kuin Valamon opistossakin. Yleensä hänen kurssinsa täyttyvät hetkessä, sillä hän on hyvin innostava opettaja. Niin Lempäälässäkin: noin kymmenen maalauspaikkaa täyttyy hetkessä ja ensi vuoden kurssikin lienee jo täysi.

Nyt esillä olevat yli kolmekymmentä ikonia ovat yhdeksältä eri maalarilta, jotka ovat osallistuneet näille seurakunnan järjestämille kursseille joko jompanakumpana tai vain toisella kertaa. Maalareita on Lempäälästä, Vesilahdelta ja Tampereelta. Kaikki nämä näyttelyn ikonit eivät tosin ole välttämättä valmistuneet juuri näillä Marin kursseilla, sillä suurin osa harrastajista käyvät useamman opettajan kursseilla – osittain tarjonnan puutteen pakottamina.

Näyttelystä on pyritty tekemään pysäyttävä ja mieliinpainuva kokemus. Jokaisesta ikonista on tehty lyhyt esittelyteksti, jotta ikoni olisi mielenkiintoinen myös niille, joille ikoneiden maailma on vieraampi. Esillä on myös lyhyt esittely mitä ikoninmaalaus on ja kuinka luonnon omia materiaaleja käytetään sen aikaansaamiseksi.  Ikoniperinnettä kunnioittaen ikonimaalarin nimeä ei mainita ikonin yhteydessä. Esillä on kuitenkin luettelo näyttelyyn osallistuvista maalareista.

Näyttely on auki lauantaina 7. syyskuuta klo 9-19 sekä sunnuntaina klo 11-16.

Teksti: Hely Matikainen