Lempäälän Rotaryklubi valitsi Kahvila Siirin Vuoden palvelijaksi


Kuvateksti: Taiteilija Kalevi Kankaalan suunnitteleman Vuoden Palvelijan -taulun luovutti klubin ex-presidentti Jorma Lehtinen (vas.). Vastaanottajina Jukka Hakola ja Leena Soini.

Lempäälän Rotaryklubi valitsee vuosittain klubin toiminta-alueelta Lempäälästä tai Vesilahdesta henkilön tai yhteisön, joka klubin mielestä on parhaiten toteuttanut päivittäisessä työssään tai muissa toimissaan pyyteettömän palvelun ihannetta ja korostanut palvelemisen merkitystä kaikkien ihmisten kesken. Tänä vuonna Vuoden Palvelijaksi valittiin Kahvila Siiri ja sen yrittäjä Leena Soini.

Huomionosoituksen näkyvänä merkkinä on jaettu alusta asti klubin jäsenen, taiteilija Kalevi Kankaalan suunnittelema ja valmistama kunniataulu, joka luovutettiin saajalle klubin vuosijuhlassa Vaihmalan Hovissa.

Ensimmäisenä Vuoden palvelijaksi 1982 valittiin Lempäälä-Seura ja viime vuonna tunnustuksen sai Lempäälän VPK:n nuoriso-osasto. Valinta on 11 kertaa kohdistunut suoraan henkilöön ja 26 kertaa saajana on ollut yhdistys tai muu organisaatio.

Tämän Vuoden Palvelijan valintaan liittyy läheisesti ns. Dahlströmin huvila eli Kuusiranta Lempäälän terveyskeskuksen takana. Talo on valmistunut todennäköisesti vuonna 1897 Santeri (Aleksander) Dahlströmin perheen huvilaksi. Perheessä oli kolme lasta, joista yksi oli nimeltään Siiri (Edith Sigrid). Kahvila Siirin nimi ei kuitenkaan liity tähän Siiriin.

– Minulla oli ensimmäinen Kahvila Siiri Kalajoella, ja sen nimi tuli samoihin aikoihin syntyneestä lapsenlapsestani, jonka nimeksi tuli Siiri, muistelee Leena Soini.Kun Leenan lapset muuttivat Pirkkalaan ja Helsingin kautta Naantaliin päättivät Leena ja hänen puolisonsa Jukka Hakola muuttaa lähemmäs lapsia ja päätyivät sitä kautta Vesilahden Laukkoon. Alkuun Leena yritti jatkaa kahvilaa Kalajoella, mutta vähitellen hän alkoi katsella sopivaa liiketilaa kahvilalle lähiseudulta. Aivan sattumalta Lempäälässä koiraa ulkoiluttaessaan hän osui Kuusirantaan ja törmäsi nykyiseen kahvilarakennukseen. Rakennus näytti aikalailla autiolta ja hylätyltä.

– Sitten aikalailla samantien pyysin päästä suoraan kunnanjohtaja Heidi Rämön puheille, koska en ketään muitakaan tiennyt. Hän ohjasi minut Lempäälän Kehitykseen Elina Kiven puheille, ja siitä asiat alkoivat rullaamaan, muistelee Soini.

Rakennus oli monien vaiheiden aikana päässyt melko huonoon kuntoon, mutta oli kuitenkin hirsirakennuksena kunnostettavissa kahvilakäyttöön. Kunnostuksen loppuvaiheessa Leena Soinin puolisolla Jukka Hakolalla oli keskeinen rooli.

–  Jukan avun lisäksi minulla on ollut suuri onni saada ympärilleni osaavia ja työlleen antautuvia ihmisiä. Muuten tämä kahvilan pyörittäminen ei olisi onnistunut ollenkaan, kertoo Soini.

Kahvila Siiri avattiin joulun alla 2016. Muutaman yhteensattuman kautta kahvila sai lentävän lähdön. Sinä talvena Lempäälän kanava oli kiinni ja järven jäälle saatiin aurattua hyvät retkiluisteluradat, jotka kulkivat kahvilan ohitse.

–  Olimme jo ajatelleet laittaa kahvilan kiinni tammikuussa, mutta sitten yllättäen meillä olikin asiakkaita parhaimmillaan ulos asti jonottamassa, muistelee Soini.

Tärkeimmät tekijät olivat kuitenkin alusta asti hyvät tuotteet ja viihtyisä miljöö. Kaikki leivonnaiset tehdään edelleen itse ja nykyään on tarjolla myös lounaskeittoa. Alusta asti Siirissä on ollut myös kahvikonsertteja ja muita pienimuotoisia tapahtumia. Sana on kiirinyt sekä tiedotusvälineiden että erityisesti somen kautta ympäri Suomen. Kahvilasta on tullut suorastaan paikallinen nähtävyys.

– Minulla on paljon erilaisia suuunnitelmia ja tarkoitus on kehittää Kahvila Siiriä pikkuhiljaa entistäkin parempaan suuntaan. Kaikkia tulevia juttuja ei voi edes vielä paljastaa, naurahtaa Leena Soini.

Teksti: Jorma Lehtinen
Kuva: Päivi Hautaviita