Iäkäs. Paljon nähnyt. Positiivisella mielellä, kun on päässyt pois ladosta. Näin Kai Salmijärvi luonnehtii Sylviä, arvonsa tuntevaa ranskatarta, joka herättää riemua monissa kanssakulkijoissa.
Sylvi on vuoden 1962 mallia oleva Citroën 2CV, kansankielellä rättisitikka, rättäri tai sätkä.
– Jos aivan tarkkoja ollaan, niin se on alkuperäisen tarkoituksensa mukaan hyötykuljin. Harrastajaporukoissa puhutaan kulkimesta, Salmijärvi tähdentää.
Moni mieltää rättisitikan hippiautoksi, ja se onkin osa syytä, miksi Kai Salmijärvi on kulkimiin viehtynyt.
– Olin puolihippi 1960-luvulla, ja rättisitikka oli jotenkin itseä lähellä. Se on vähän ränttätänttä koko kuljin. Se on poikkeava, eikä se kilpaile kenenkään kanssa.
Sylvi on ollut Kai Salmijärvellä kolmisen vuotta, ja kaksikko on tässä ajassa tullut melkein sinuiksi. Yhteisen taipaleen alkua saneli sattuma.
– Olin Rovaniemellä tekemässä remonttihommia ja hain ladosta tavaroita, kun huomasin siellä ajoneuvon, rättisitikan. Pölyä oli päällä paljon, sillä se oli ollut ladossa 40 vuotta, takapuoli ovelle päin. Se oli hapantunut aika lailla, hän kuvaa.
Salmijärvi pääsi talonväen kanssa sopimukseen kulkimen hankinnasta ja vietti talven sitä korjaten.
– Mietin, että sillä täytyy olla naisen nimi, sillä onhan kyseessä ranskatar, ja Sylvi oli luonteva, hän kuvaa.
– Olisin halunnut Sylvistä valmista vappuajoihin mennessä, mutta siihen se ei ihan ehtinyt, Salmijärvi kertoo.
Sittemmin Sylville on ajokilometrejä kertynyt, tänäkin kesänä niitä on tullut noin 10 000. Kai Salmijärvi on käynyt rakentamassa saunaa Joensuun Tuupovaarassa ja Sylvillä hän on vienyt tavaraa työmaalle.
– Rullaan vain kangaskaton auki, niin sillä tavalla saa pitkätkin laudat kulkemaan. Pienillä teillähän me siellä ajelemme, Salmijärvi toteaa.
Tänä kesänä Sylvi on käynyt etelänmatkallakin. Reissu Viroon oli Kai Salmijärven mukaan kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo.
– Sylvin sytytyspuolessa oli ongelmaa. Se tärisi, mörisi ja paukahteli laivan rampilla. Sylvin voimat loppuivat, ja siihen piti vaihtaa kondensaattori ja säätää sytytystä. Nyt Sylvi kulkee paremmin kuin koskaan.
– Viron retki oli sellainen, että en tiedä, mistä Sylvi oli mielipahan ottanut. Sylvi ei kuitenkaan ole mikään tuuliviiri, vaan enemmänkin luotettava. Mutta ikäähän Sylvillä on, Salmijärvi huomauttaa.
Kai Salmijärvi ei ole museoajoneuvomiehiä. Vaatimusten mukaan museoajoneuvon tulisi olla vähintään 30 vuotta vanha, kunnoltaan ja varusteiltaan alkuperäistä vastaava tai sellaiseksi entisöity, mutta Salmijärvi ei ole alkuperäisosissa pidättäytynyt. Hän on lisännyt kulkimeen muun muassa turvavyöt, äänitorven sekä eteen ja taakse vilkut.
– Jotkut ovat tulleet sanomaan, että vuoden -62 mallissa ei ollut ristipääruuveja. Ei niin, mutta ne pitävät hyvin.
– Minusta Sylvi on persoona, ei koriste, hän perustelee.
Nykyautojen runsas tekniikka hämmästyttää välillä Kai Salmijärveä, sillä ilmankin pärjäisi.
– Sylvin tuulilasinpyyhkimissä ei ole moottoreita, jotka rikkoutuisivat. Ilmastointilaite ei vaadi huoltoja. Sen kun rullaa läpän tuulilasin alta auki. Suora veto käy kasvoihin, hän hymähtää.
Kuljinkin vaatii silloin tällöin laittoa, mutta se kuuluu asiaan.
– Moni sanoo haaveilevansa kulkimesta. Mutta sen kanssa täytyy osata toimia. Jos sen vie joka risauksesta korjaamoon, niin kalliiksi tulee. Itse opiskelin 60-luvulla ammattikoulussa autopuolella ja niitä oppeja on tarvinnut. Sätkän kanssa vanhat opit ovat poikaa, Salmijärvi sanoo.
Sylvin kanssa yleisesti ongelmia aiheuttaa nokkalaturin lataus. Virta on olematon. Valot ovat kuin huonot saunalamput. Talvioloihin se myös on hintelä, kun erillistä lämmityslaitetta ei ole ja kangaskatto on ohut. Siksi harrastajat pitävät kulkimensa talven ajan seisonnassa.
– Kun unohtaa talven, niin vähän vaivoja on, Kai Salmijärvi vakuuttaa.
– Kauppojen pihalla moni tulee ihastelemaan Sylviä. Videoita kuvataan ja peukkua sekä rauhanmerkkiä näytetään. Paljon naurunaamoja näkee. Sylvi on siinä mielessä hyvän tahdon lähetti.
Hyötykulkijoilla on Suomen vanhin merkkikerho
Citroën 2CV -harrastajille on Suomessa oma kiltansa. Vuonna 1962 perustettu kilta on Suomen vanhin merkkikerho.
Kai Salmijärvi on Tampereen jaoksen tämänhetkinen puheenjohtaja. Oikea nimike olisi jaosporvari, mutta Salmijärvi oudoksuu vanhaa perua olevaa nimikettä. Jaoksessa on myös matroona ja oltermanni.
– Kokoontumisilta on joka toinen tiistai. Ennen on ollut niinkin tiukkaa, ettei kokouksiin ole saanut tulla muulla kuin rättärillä, mutta siitä on vuosien aikana livetty, hän sanoo.
Killassa on Salmijärven mukaan 1 200 ja Tampereen jaoksessa toistasataa jäsentä. Lempäälässä on hänen lisäkseen tiettävästi toinen Citroën 2CV -harrastaja.
– Liityin ensimmäisen kerran 2CV-kiltaan jäseneksi vuonna 1970 ja uudestaan kolmisen vuotta sitten. Jäsenyyttä anovalla pitää olla kaksi suosittelijaa ja heidän on pitänyt olla jäseninä vähintään vuoden, Salmijärvi kuvaa.
Hyötykulkijoiden keskuudessa elää omaleimainen kiltahenki ja jäseneksi nimenomaan anellaan. Jäsenanelussakin lukee: ”Anon nöyrästi suosiollista katsantoanne läpisormien, jotta allekirjoittanut kelpuutettaisiin jalon ja arvossapidetyn Kiltanne jäseneksi, sellaiseksi kuin Killan Protokolla ja muut säädökset sen suovat, tietäen, että ansioni ovat perin vähäiset, eivätkä paljoa paina.”
Mikä Citroën 2CV?
- Kansanauto. Tunnetaan myös nimellä rättisitikka, rättäri, sätkä tai kuljin.
- Valmistusvuodet 1948–1990
- Citroën 2CV:n kehitys alkoi 1930-luvulla Ranskassa tehtailija Andre Citroënin myötävaikutuksella. Alkusanat menivät tiettävästi seuraavasti: “Tehkää kuljin, jossa on neljä pyörää ja sateensuoja, kuljettamaan neljää aikuista ja heidän viiden leiviskän eväitään niin maalla kuin kaupungissa 50 km:n tuntinopeudella. Kynnöspeltoa ylitettäessä ei kulkimeen sijoitetussa munakorissa tule yhdenkään munan rikkoutua.” Myöhemmin vaatimuksiin lisättiin, että autoa ”pitäisi voida ajaa silinterihattu päässä”, ja näin ollen kattoa korotettiin.
