Sanansäilä viuhuu Vesilahden kirkossa – Kaksi historiaharrastajaa osoittavat tietouttaan seurakunnan 675-vuotisviikoloppuna

Miten evankeliumi juurrutti sijansa pimeästä Pohjolasta? Vai oltiinko täällä missään pussinperällä? Mitä erilaisten dokumenttien, kaivauksien ja historiallisten dokumenttien pohjalta onkaan saatu selville Vesilahden seurakunnan synnystä?

Lauantaina 27. marraskuuta Vesilahden kirkossa käydään kahden historiaharrastajan verbaalinen kaksintaistelu siitä, miten kristinusko saapui Vesilahteen.

Kotiseutuneuvos Yrjö Punkari ja teologian kandidaatti Jussi Vaitniemi osoittavat historiatietouttaan ja koettavat vakuuttaan toisensa historiallisten lähteidensä avulla siitä, miten kaikki on saanut alkunsa.

IIlan juontaa Vesilahden seurakunnan nuoristyönohjaaja Merja Viljanen ja musiikista vastaa Tampereen tuomiokirkon urkuri Esa Toivola. Urkuja ei ole suotta sanottu yhden henkilön orkesteriksi. Illan väittelyä siivittää musiikilliset elementit, joissa Toivola soittaa yllättäviä urkusovituksia elokuvista ja oopperasta.

Iltaan on vapaa pääsy. Ilta juhlistaa seurakunnan 675-vuotisviikoloppua.

 

Sunnuntaina 28. marraskuuta vietetään kirkossa ensimmäisen adventin messua historiallisissa merkeissä. Messun jälkeen on ohjelmalliset kirkkokahvit kirkossa.

Juhlapäivään saa pukeutua historialliseksi hahmoksi, mutta myös tavallisissa kirkkovaatteissa paikallesaapuminen sopii mainiosti.