Tukiperheiden tarve on Pirkanmaalla suuri – Osa lapsista joutuu odottamaan sopivaa perhettä useamman vuoden

Pirkanmaalla koulutetaan syyskuussa uusia tukiperheitä lapsille. Tukiperhettä tarvitsevilla lapsilla on asiakkuus joko lastensuojelussa tai lapsiperheiden sosiaalityössä.

Tukiperhetoiminnan tarkoituksena on tuoda lapsen elämään lisää turvallisia aikuisia ja antaa lapsen vanhemmille mahdollisuus levätä.

Kysyntä on kaikissa Pirkanmaan kunnissa suuri, eikä perheitä ole Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirhan) tiedotteen mukaan riittävästi. Osa tukilapsista saattaa odottaa sopivaa tukiperhettä useamman vuoden. Pirkanmaalla on toiminnassa mukana tällä hetkellä 400 Luotsin tukiperhettä.

Tukiperheiksi etsitään tasapainoisia, turvallisia ja pitkäjänteisiä aikuisia. Tukiperheenä voi toimia lapsiperhe, pariskunta tai yksinasuva aikuinen. Tukiperhe ottaa lapsen luokseen yhtenä viikonloppuna kuukaudessa.

– Enemmän tarvitaan erityisesti tukiperheitä lapsille, jolla on esimerkiksi neuropsykiatrisia erityispiirteitä, kuten vaikkapa ylivilkkautta. Tukiperheiltä ei edellytetä sosiaali- tai terveysalan koulutusta, vaan toimintaan lähdetään tavallisen ihmisen taidoin. Tärkeintä on, että oma elämäntilanne on vakaa ja tasapainoinen, jotta lapselle on mahdollista tarjota aikaa ja turvallinen ympäristö, Pirhan tiedotteessa todetaan.

Tukiperheet sitoutuvat toimintaan vähintään vuodeksi. Toiveena on, että sama perhe pystyisi jatkamaan lapsen kanssa niin pitkään, kuin tuen tarve jatkuu. Tukiperheille maksetaan pieni hoitopalkkio ja kulukorvaus.

Kaksiosainen, maksuton koulutus järjestetään Tampereella Tipotien sosiaali- ja terveysasemalla tiistaina 10. ja 17. syyskuuta. Jos koulutuksen jälkeen on kiinnostunut toiminnasta, valmennus jatkuu kotikäynnillä tulevan tukiperheen luona sekä taustatietojen selvityksellä.

Tukiperhekoulutus Tampereella 10.9. ja 17.9.

  • Tarkoitettu pirkanmaalaisille lapsiperheille, pariskunnille ja yksin asuville aikuisille, jotka ovat kiinnostuneita tukiperhetoiminnasta. Koulutus on kaksiosainen: ensimmäinen osa pidetään tiistaina 10.9. kello 17–20 ja toinen osa tiistaina 17.9. kello 17–20.
  • Koulutuspaikkana on Tipotien sosiaali- ja terveysaseman auditorio 5. kerroksessa, osoite: Tipotie 4, Tampere.
    Ilmoittautuminen viimeistään 1.9. sähköpostilla osoitteeseen tukiperhe@pirha.fi (nimi, puhelinnumero ja mahdollinen erikoisruokavalio)
  • Koulutuksen järjestää Pirkanmaan hyvinvointialueen lastensuojelun asiakasohjaus Luotsin tukiperhetiimi.