Isovillakoira Aamun mielestä kamera on vähän pelottava. Se käy varovasti nuuhkaisemassa ja vetäytyy kauemmas tarkkailemaan. Mutta kun pieni hetki on kulunut eikä kamera vieläkään ole hyökännyt, Aamu toteaa jo vieraan harmittomaksi ja asettuu eteen rapsuteltavaksi.
Jos kuluisi vielä toinen pieni hetki, Aamu kuulemma kömpisi syliin.
– Kunhan Aamu on saanut tutustua, se yleensä tahtoo kaikkien syliin – myös lasten. Sen mielestä se ei ole yhtään liian iso, kertoo Aamun ihminen Annamaria Poussu.
Myös öisin Aamu olisi mieluusti niin lähellä ihmisiä kuin mahdollista: paras paikka olisi samalla tyynyllä. Villava turkki on kuitenkin niin kuuma, että omassa nukkumapaikassa lattialla on Aamun mielestä sittenkin puolensa.
Läheisyyden lisäksi Aamu tykkää reippaasta ulkoilmaelämästä. Se käy hiihtämässä, vaelluksilla ja joka päivä metsälenkeillä. Hiihto on tosin Aamun mielestä välillä hieman eri tavalla hauskaa kuin ihmisten mielestä.
– Yhdellä hiihtolenkillä pohjoisessa Aamu vei minulta suksen. Kaksi kilometriä hän kulki suksi suussa.
– Toisella kerralla Höytämöjärven jäällä kaaduin seitsemän kilometrin matkalla valehtelematta kymmeniä kertoja, koska Aamusta oli hauskaa poukkoilla narussa ympäriinsä, Poussu kertoo ja nauraa.
Isovillakoira tarvitseekin kodin, jossa jaksetaan harrastaa ja puuhata. Liikunnan lisäksi Aamulle ovat tärkeitä koulutushetket ja muu aivojumppa.
– Aamu on älyttömän viisas ja ilmeikäs, eikä se ikinä kyllästy lasten kanssa leikkimiseen. Aamu on meidän ensimmäinen koiramme ja meille niin rakas. Lapsetkin sanovat, että se on enemmän kuin koira, Poussu sanoo.
