Vietit vievät, ja karitsaa pukkaa. Siinä kävi vähän niin, että Irja Viljamaa oli loppuvuodesta jo luopumassa koko lammastaloudesta, kun tilan pässi osoitti olevansa eri mieltä. Eläin tuli vahvan lankkuoven läpi navettaan ja saman tien säleet lentäen kahdeksan uuhen aitaukseen. Nyt kaikki naaraspuoliset lampaat ovat tiineinä, ja karitsoita on odotettavissa keväällä.
Uuhet karitsoivat maaliskuussa. Parhaassa – tai pahimmassa tapauksessa vuonia voi tulla nelisenkymmentäkin.
– Suomenlampaalle voi tulla enimmillään jopa viisi karitsaa kerrallaan, sanoo kohtaloonsa tyytyvä lammastilan emäntä.
Mielellään hän panisi ainakin osan uusista tulokkaista pois. Onneksi oma poika, Pudasjärvellä asuva Urpo Viljamaa on innostunut laittamaan mahdollisesti pystyyn oman lammastilan. Sinne voisi peräkäryllisen katraasta toimittaa.
Irja Viljamaa on jalostanut suomenlammastaan nykyisin Lempäälän ainoalla toimivalla lammastilalla vuodesta 1989. Perhe muutti ensin ihan vain asumaan Lastusiin edellisenä vuonna, kun maalaismiljööstä löytyi suurperheelle sopiva Tervalammin tila, joka on aikoinaan ollut Lastusten kartanon torppa.
Torpan komeassa kivijalkaisessa navetassa oli viime ajat ollut lehmiä, mutta uusien asukkaiden mukana sinne hankittiinkin lampaita ja ryhdyttiin tilallisiksi.
– Meillä oli peltoa ja toisaalta kivistä mäkeä. Siksi päätimme ryhtyä tuottamaan viljaa ja rehua sekä siinä sivussa lampaita.
Aivan aluksi tilalle haettiin Urjalasta kaksi uuhta, joista toisella oli tullessaan mukana jo kaksi karitsaa. Alkuvaiheessa ystävä toi Lassi-pässin Kuusamosta asti.
– Koko ajan siitä lähtien olen jalostanut suomenlammaskarjaa niin, että parhaat villan tuottajat ovat saaneet jatkaa sukuaan.
Enimmillään katraassa on ollut noin 60 omalla tilalla alkunsa saanutta eläintä. Kaikki tuotettiin myyntiin, mutta rajat tulivat vastaan niin navetan tiloissa kuin rehuntuotannossakin.
– Aitoja sai tehdä jatkuvasti. Ei kulunut monta päivää, kun laidun oli kaluttu puhtaaksi, Viljamaa puistelee päätään.
Rehuna luomutilalla käytetään kuivaheinää eikä lainkaan säilörehua. Pikkupaaleihin kootut heinät on kuivatettu latokuivurissa. Eläimet ovat pysyneet terveinä, eikä eläinlääkäriä ole tilalla tarvittu.
Rakkaimmat eläimet ovat saaneet elää kymmenenkin vuotta, mutta normaalisti tilalta on toimitettu teurastamoon toiselle vuodelle ehtineitä lampaita aina kymmenisen kerrallaan. Lihan käsittely on aikojen saatossa kokenut muutoksia. Pienet teurastamot ovat keskittyneet isoiksi laitoksiksi ja tilateurastamoiden toimintaa on tullut säätelemään EU:n tarkat terveysvaatimukset.
– Toiminta on mennyt lähes mahdottomaksi. Toimintaa on jouduttu supistamaan, kun samaan aikaan ollaan lähiruokaa vailla.
Villat keritään
kahdesti vuodessa
Lampaita on pidetty tilalla lähinnä villan vuoksi. Yhdessä tekeminen eteni, kun Irja Viljamaan tytär kävi Lempäälässä silloisen kotiteollisuuskoulun kudontalinjan. Aija Oikari perusti vasta 20-vuotiaana oman yrityksen Tyyne ja Leevi. Tilan lampaiden mukaan nimetty yritys valmistaa Sotkamon suunnassa Lempäälässä tuotetusta suomenlampaanvillasta oman malliston neuleita, villapaitoja, lapasia ja päähineitä. Tuotteita on ollut myynnissä Ruotsia ja Itävaltaa myöten.
Myös Irja Viljamaa valmistaa tuotteita omasta villasta alusta loppuun. Raaka-aine käy ainoastaan kehrättävänä kehräämöllä.
Merijärvellä kehrätty villaerä palautuu Lempäälään. Lastusissa tuotettu villa poikkeaa teollisesti tuotetusta siten, että se on luonnollisen väristä: eri sävyjä mustahkoa, tummanharmaata, ruskeaa ja vaaleaa. Villa on ainoastaan pesty: sitä ei ole happokäsitelty. Kutoja huomaa hyvälaatuisen villalangan teollisesti tuotettua rouhevammaksi.
Suomenlampaan villa huovuttuu hyvin. Kun se pestään pehmeästi, siihen jää oma rasva. Teollisessa prosessissa rasva poistetaan ja kun kuidun ominaisuudet muuttuvat, villasta tulee pistelevä.
– Aiemmin värjäsimme langat luonnonmukaisesti itse. Keräsimme kuusenkäpyjä, angervoa, nokkosta ja veriseitikkiä.
Lampaat keritään kahdesti vuodessa. Villantuotanto ei ole kovin runsasta, sillä yhdestä eläimestä saadaan kerrallaan noin kaksi kiloa villaa. Ilman taannoin voimassa ollutta villantuotantopalkkiota tuottaja saa kilolta vain noin kaksi euroa.
Irja Viljamaa kehuu lammasta viisaaksi eläimeksi. Niin kuin nisäkkäissä yleensäkin, jotkut yksilöt ovat säyseämpiä ja toiset hyppivät pois aitauksista. Kaiken muun hyvän lisäksi ne ovat olleet siunaukseksi maaperälle, jonka heinäkasvit ovat päässeet tukahduttamaan.
– Ne murskaavat sorkillaan maanpintaa, jolloin siemenpankissa olleet siemenevät pääsevät valtaamaan alaa. Täällä ei ollut aiemmin kissankelloja, mutta sen jälkeen kun solmimme maisemointisopimuksen, vanha kasvilajisto on päässyt elpymään ketoalueeksi.
– Mäkitervakkokin palasi.
Kommentointi on suljettu.