Kaivopumppu M. Kulmala Oy osti Kuljetus Timo Tuominen Oy:n osakekannan

Lempääläläisyritys Kaivopumppu M. Kulmala Oy on 31. maaliskuuta ostanut Kangasalla toimivan Kuljetus Timo Tuominen Oy:n koko osakekannan.

Kaivopumpun toimitusjohtaja Markku Salminen näkee yritysjärjestelyn erittäin positiivisena.

– Tuominen on esimerkillisesti hoitanut Kangasalan alueen asiakkaiden viemärihuollon ja lokakaivojen tyhjennykset. Haluamme jatkaa tällä tiellä tarjoten samalla myös entistä laajempia palveluita alueen asiakkaille, Salminen kertoo.

Kaivopumpun palveluihin kuuluvat vesi- ja viemärihuollon lisäksi suurtehoimuroinnit ja -puhallukset, pumppaamohuollot sekä viemäreiden kuvaukset.

– Viemärikuvauksissa asiakkaitamme ovat kunnat, yritykset ja yksityiset ihmiset, jotka haluavat varmistua viemäreiden toiminnasta. Pumppaamohuoltoja teemme myös kiireellisesti. Suurtehoimuroinnissa pääsemme käsiksi saneerauskohteissa paikkoihin, joista esimerkiksi vanhan eristekerroksen tai maa-aineksen poistaminen ei muilla keinoin onnistuisi, Salminen jatkaa.

Kuljetus Timo Tuominen Oy:n omistaja Janne Tuominen on myös iloinen yrityskaupasta.

– Kaivopumpulla on erittäin hyvä maine Pirkanmaalla, ja tunnemme toisemme hyvin. Tuomisen toiminta jatkuu uuden nimen alla hyvissä käsissä. Samalla itselläni on mahdollisuus rakentaa jotakin uutta, kertoo Tuominen.

Kuljetus Timo Tuominen Oy:n työntekijät jatkavat Kaivopumpun palveluksessa, mikä oli selvää heti yritysjärjestelyneuvottelujen alusta alkaen.

Kaivopumppu M. Kulmala

Kaivopumppu Oy on Lempäälässä yli 25 vuotta toiminut viemärihuoltoalan perheyritys, joka palvelee vesi- ja viemärihuoltotehtävissä Pirkanmaalla lähikunnat mukaan lukien sekä Hämeenlinnan alueella.

Yritys avaa tukkeutuneita viemäreitä, tyhjentää likakaivoja ja tarkastaa putkistojen kunnon.

Lisäksi yritys tekee suurtehoimurointia ja -puhallusta. Yritys tarjoaa lisäksi kuljetus-, vaihtolava-, nosturi-, harjaus- ja maanrakennuspalveluja.