Tehdään eväät yhdessä!

01.03.2016 09:57

Rieskat ja kaakao sopivat hiihtoreissun välipalaksi. Rieskat käyvät hyvin ruokahävikin pienentämiseen. Kuva: Katariina Onnela
Rieskat ja kaakao sopivat hiihtoreissun välipalaksi. Rieskat käyvät hyvin ruokahävikin pienentämiseen. Kuva: Katariina Onnela

Helpot ja maistuvat retkieväät vähentävät hävikkiä ja tuovat onnistumisen iloa perheen pienimmille leipureille. Yhdessä leipominen on mieleistä puuhaa ja itse tehty sekä uunituore maistuu makoisalta.

Rieskaan voi upottaa päivälliseltä yli jääneen muusin, perunat tai porkkanaraasteen ja päälle voi ripotella juustoraastetta. Erilaisilla jauhoilla rieskoihin saa vaihtelua. Kokeile esimerkiksi ruis- tai sämpyläjauhoja.

Hiihtolomalaisen makeannälkä lähtee Rocky road -suklaapaloilla. Suklaan kaveriksi voi kokeilla vaikka rusinoita, erilaisia pähkinöitä tai lempikarkkejasi.

Kuuma kaakao ehdasta suklaasta kruunaa herkkuhetken.

Perunarieskat

4 dl perunamuusia
2 kananmunaa
1 tl suolaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl ohrajauhoja

Sekoita keskenään muusi, kananmunat ja suola. Lisää jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Nostele taikinasta leivinpaperin päälle pellille lusikalla nokareita, ripottele jauhoja päälle ja taputtele taikinasta litteitä ja pyöreitä rieskoja. Pistele rieskat haarukalla ja paista niitä 225 asteessa noin 12-15 minuuttia.

Rocky road

250 g tummaa suklaata
100 g vaahtokarkkeja
1 dl suolapähkinöitä
1 Daim-patukka rouhittuna

Sulata paloiteltu suklaa. Paloittele vaahtokarkit ja rouhi Daim-patukka paloiksi.

Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka leivinpaperilla. Silikonivuokaa ei tarvitse vuorata.

Annostele vuokaan vuorotellen vaahtokarkkeja, sulaa suklaata, pähkinöitä ja Daimia.

Valuta päälle lopuksi suklaata, jotta kerrokset kiinnittyvät toisiinsa.

Anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti ja leikkaa sen jälkeen sopiviksi paloiksi.

Rocky road on helppo valmistaa ja vie vaativimmankin makeannälän mennessään. Kuva: Katariina Onnela
Rocky road on helppo valmistaa ja vie vaativimmankin makeannälän mennessään. Kuva: Katariina Onnela

Suklainen kaakao

3dl maitoa
50g tummaa suklaata
vaahtokarkkeja

Lämmitä maito kattilassa kiehumispisteeseen. Nosta kattila pois levyltä, lisää paloiteltu suklaa ja hämmennä kunnes suklaa on täysin sulanut. Kaada mukiin ja lisää päälle vaahtokarkkeja. Nauti!