Lempäälän naislionsklubit, LC Lempäälä/Birgitta ja LC Lempäälä/Sääksjärvi, kävivät tervehtimässä Sääksjärven mummon kammaria maanantaina 11. huhtikuuta keväisen lahjoituksen merkeissä. LC Lempäälä antoi mummoille ja papoille lahjoituksen jo viime syksynä.
Mummon kammari kokoontuu Sääksjärvellä maanantaisin Ehtoopirtillä.
– Toiminnan tarkoituksena on torjua yksinäisyyttä ja dementian tuloa, kertoo toiminnan vetäjä Anni Kaunisto.
Kokoontumisiin osallistuu yli 30 mummon ja papan ryhmä keskustelemaan, laulamaan, jumppaamaan sekä pelaamaan bingoa. Kahvituksesta vastaa alusta asti mukana ollut Martta Järvi. Kammarissa on usein ulkopuolinen esiintyjiä. Vieraina ovat olleet niin päiväkodin lapset kuin Vesilahden kirkkoherra Harri Henttinen.
Mummonkammarilaiset käyttävät toiminta-avustuksen perinteiseen kevätretkeen. Tänä vuonna retki suuntautuu Vesilahdelle, jossa tutustumiskohteita ovat mm. Laukon kartano, Vesilahden kirkko ja Paloheimon taiteilijakoti.
Lempäälän kaksi naislionsklubia, LC Lempäälä/Sääksjärvi ja LC Lempäälä/Birgitta, kävivät yhdessä tervehtimässä ja kertomassa lahjoituksesta mummonkammarilaisille.
– Vaikka olemme kaksi erillistä klubia, teemme mielellämme yhteistyötä, kertovat klubien presidentit Anita Pylkkönen Sääksjärveltä ja Marja Rissanen Birgitasta.
Mukana tervehdyskäynnillä olivat myös Aira Sulonen Sääksjärveltä ja Liisa Siltanen Birgitasta.
Klubit keräävät lahjoitusvarat erilaisilla aktiviteeteilla. Sääksjärven klubi järjestää perinteisen joulutorin Sääksjärvellä adventtiviikonloppuna. Tulevan kevään aktiviteetteina ovat ”Punainen sulka” -tanssit 23. huhtikuuta Kuljun työväentalolla, peräkonttikirppis 22. toukokuuta Sääksjärven koulun pihassa ja vihtamyynti juhannusviikolla. Birgitan klubi osallistui syksyllä Birgitan markkinoille ja Sääksjärven joulutorilla myyden riisipuuroa. Birgitan kevään viimeinen aktiviteetti on simamyynti 29. toukokuuta Lempäälän S-marketilla. Simamyynnin tuotot käytetään mm. ekaluokkalaisten stipendeihin.