Pelastuslaitokselta ensihoitopalveluita Vesilahteen

Pirkanmaan pelastuslaitokselle perustetaan 44 uutta hoitotason ensihoitajan virkaa 1. tammikuuta 2017 alkaen. Tampereen kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti viroista 16. elokuuta 2016.

Uusia virkoja tarvitaan, koska Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on päättänyt laajentaa Pirkanmaan pelastuslaitoksen ensihoidon vastuualueita vuosina 2017–2018.

Uusina vastuualueina pelastuslaitos ryhtyy toteuttamaan ensihoitopalveluja Ylöjärvellä, Akaassa ja Vesilahdella. Lisäksi Tampereelle perustetaan kaksi uutta osavuorokautista yksikköä. Samoin muutetaan nykyisiä perustason yksiköitä neljäksi hoitotason yksiköksi.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen ensihoidossa ambulanssien henkilöstönä työskentelee sekä terveydenhuollon henkilöstöä että palomiehiä. Ensihoidossa työskentelevät käyttävät välillisesti tehtävissään lääkärille kuuluvaa toimivaltaa potilaita tutkiessaan, hoitaessaan, lääkitessään sekä päättäessään potilaan jatkohoidosta.