On vuosi 1984. Lempääläläinen Hannu Aholaita käy lukiota kanavan vieressä. Äidinkielen tunneilla hän haluaa kirjoittaa musiikista ja saa sitä käsittelevistä aineistaan aina kiitettäviä arvosanoja. Muut aiheet eivät kiinnosta Aholaitaa, joka soittaa bändeissä kitaraa ja kuuntelee radio Luxembourgia. Lopulta hän jättääkin opinnot kesken.
Yli 30 vuotta myöhemmin Aholaita seisoo kanavan reunalla ja katselee entisen opinahjonsa ikkunoita. Hän valitsi itselleen tärkeäksi kesäpaikaksi Lempäälän kanavan, koska sen varrella hän päätti aikoinaan, että haluaa ryhtyä radiotoimittajaksi.
Lukion lopettamisen jälkeen Aholaita työskenteli levykaupassa ja teki itsensä tunnetuksi dj:nä Tampereella. Hän käveli radiotoimituksen ovista sisään ensimmäisen kerran vuonna 1986. Ura alkoi siitä, että hän pääsi työstämään musiikkisarjoja osa-aikaisesti eri kanaviin. Aluksi lähetysten juontaminen ”jännitti mielettömästi”.
– Olin onnekas, kun sain mahdollisuuden kokeilla radion tekemistä. Tiskijukkataustasta oli apua. Nykyään ei olisi mahdollista työllistyä samalla tavalla, Aholaita kertoo.
Aholaidan mukaan koko radioala oli ikään kuin tet-harjoittelussa 1980-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä kaupallisuus tuli mukaan bisnekseen, minkä seurauksena ala kehittyi nopeasti. Kuvioihin astuivat esimerkiksi isot tapahtumat ja kilpailuissa arvottiin suklaalevyjen sijaan maailmanympärimatkoja.
2000-luvun taitteessa Aholaita mietti, haluaako enää jatkaa radiossa. Kunnes eräänä päivänä hän sai puhelinsoiton, jossa häntä pyydettiin uuden Iskelmä-radiokanavan juontajaksi. Hän mietti, että uusi konsepti saattaisi jopa menestyä ja päätti tarttua työtarjoukseen.
Radio Iskelmään ei Aholaidan mukaan ensin uskottu. Se halusi alusta asti uudistaa vanhan latoiskelmägenren, tehdä vanhasta uutta. Yleinen kiinnostus heräsi vasta sitten, kun kanava rikkoi puolen miljoonan viikkokuuntelijan rajan. Pian kuuntelijoita oli yli miljoona.
Aholaita on ollut äänessä Iskelmässä pian kaksi vuosikymmentä. Tämän kesän ajan hän herää kello 5.40, jotta ehtii ajoissa tekemään aamuradiota Tampereen Kehräsaareen. Viikonloppuisin hän juontaa festarikeikkoja ja matkustaa ympäri Suomea Iskelmän musiikkitapahtumien perässä. Syksyllä alkavat jälleen rullata laivakeikat.
– Olen rutiinien ystävä. Käytän mustakantisia päiväkirjoja, joiden avulla pidän aikataulut mielessä. Muistiinpanot ovat pakollisia, kun tekee 15–16 tunnin päiviä.
Aholaidan ura on pitkä ja polveileva, mutta radio on ollut hänelle aina kaikkein rakkain media.
Vuosien saatossa hän on vetänyt esimerkiksi musiikki- ja makasiiniohjelmia, aamu- ja iltapäiväshowta, uutiskatsauksia ja liikenneradiota helikopterista. Hänen otsaansa on hänen omien sanojensa mukaan tatuoitu isolla fontilla ”radio”.
– On olemassa sellainen epävirallinen tieto, että olen puhunut eniten radiossa Suomessa. Varmasti kuulun ainakin top 5 -listalle.
Aholaita pisti kitaran naulaan radiouransa alkupuolella, ja myös dj-keikat hän lopetti ennen kuin ryhtyi radioiden vakioääneksi. Tästä huolimatta musiikki merkitsee hänelle koko elämää genrerajoista välittämättä.
Musiikin suoratoistopalvelut, kuten Spotify, eivät ole Aholaidan mielestä tappaneet radiota, vaan pikemminkin kehittäneet sitä.
– Maailma on muuttunut paljon, mutta tekeminen ei. Minua kiinnostaa, mihin seuraavaksi ollaan matkalla musiikin kanssa.
Juontajakonkari myöntää, että kilpailu sekä media- että musiikkialalla on kovaa. Radiokonseptit ovat nykyään paljon muutakin kuin musiikkikanavia. Ohjelmien lisäksi tehtaillaan viihdeuutisia, kuvataan videoita ja päivitetään sosiaalista mediaa. Juontajilta vaaditaan heittäytymiskykyä, jotta pystyy esimerkiksi twerkkaamaan Jari Sillanpään takana lavalla.
Radion ja sen äänien menestyksen takana on ennen kaikkea yhteisö. Mikään ei toimi, jos ympäriltä puuttuvat ihmiset. Toimituksessa pitää olla hyvä tekemisen meininki ja kuuntelijat kohdataan avoimesti.
– Kipinäni radiota kohtaan on edelleen suuri. Ääni on työkalu, josta on moneksi. Toivon, että saan puhua niin kauan kuin ääntä tulee, Aholaita sanoo.
Lempäälän-Vesilahden Sanomat esittelee tässä juttusarjassa tuttujen paikallisten lempikesäpaikkoja.
