Satovahingot aiheuttavat miljoonatappiot viljelijöille

Poikkeuksellisen hankalien säiden takia noin 15–20 prosenttia viljasadosta jää tänä vuonna puimatta. Tämä aiheuttaa maltillistenkin arvioiden mukaan 100 miljoonan tappiot viljelijöille. MTK:n johtokunta vaatii, että satovahinkoihin on reagoitava suuremmilla toimenpiteillä.

Surkeiden sadesäiden takia myös puiduksi saatujen viljojenkin kohdalla tilanne on huono. Kuivatuskustannukset kohoavat kaksinkertaisiksi normaalivuoteen verrattuna. Erityisen suuri ahdinko on tiloilla, joissa lähes koko sato on jäänyt korjaamatta pelloilta.

– Hallitus on ryhtynyt toimiin poikkeustilanteen helpottamiseksi, kiitos siitä. Tähän mennessä ilmoitetut 25 miljoonan tuet eivät kuitenkaan riitä kattamaan menetyksiä. Alan kannattavuus on muutoinkin historiallisen heikkoa. yYinongelmia ei näillä tuilla saada korjattua. Hallituksen on haettava EU:sta kriisiapua viljelijöiden ahdinkoon, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila peräänkuuluttaa.

Satovahinkojen aiheuttamat tappiot heikentävät merkittävästi viljelijöiden yrittäjätulosta ja odotettavissa on, että monella maatilalla maksuvalmius on heikko.

–  Moni viljelijä on tehnyt merkittäviä panostuksia tuotantonsa kehittämineen, usein lainarahalla. Nyt ei edes kova työ ole auttanut, vaan olosuhteiden sanelemana monen tulos jää auttamatta tänä vuonna pakkaselle. Kriisi on koko ruoka-alan yhteinen. Jokaisen panosta ja vastaantuloa tarvitaan, jotta suomalaista ruokaa on tarjolla jatkossakin, Marttila huomauttaa.