Nuori vaikuttaja mediassa

Nuorten L-VS:n päätoimittajana toimi Michaela Jokiniemi. Kuva: Katariina Onnela

Viikolla 6 vietettiin valtakunnallista mediataitoviikkoa. Mediataitoviikon tavoitteena on kehittää lapsien ja nuorten mediataitoja ja aikuisten mediakasvatuksen valmiuksia. Näin ollen myös Vesilahdessa vietettiin aktiivisesti mediataitoviikkoa. Kolmena päivänä innokkaat nuoret kokoontuivat nuorisotila Nurkalla apunaan Lempäälän-Vesilahden sanomien toimittaja Katariina Onnela ja Vesilahden nuoriso-ohjaajat.

Mediataitoviikko oli nuorten puolesta erittäin tuottoisa. Tekstejä syntyi niin yhteiskunnallisista kuin paikallisesti ajankohtaisista aiheista. Nuorten aukeamalle syntyi myös sarjakuvia ja hieman tavallisista poikkeavia tekstejä. Nuoret avasivat teksteissään muun muassa nuorten itsetunto-ongelmia ja Vesilahden kunnan positiivisimpia puolia. Nuoret kokivat teemaviikon tuovan heille hyvää kokemusta konkreettisesta lehden tekemisestä. He arvostivat paljon tällaista mahdollisuutta.

Nuorten mediassa vaikuttamisen mahdollisuudet kasvavat hurjaa vauhtia nykymaailmassa, missä median rooli kasvaa niin digiloikan kuin sosiaalisten medioiden mukana. Mediataitoviikon erilaiset mahdollisuudet osana tätä ovat erittäin tärkeitä ja hyödyllisiä nuorille ilmaisun ja näkyvyyden saralla. Nuoret arvostavat myös oikeaa paperilehteä aikana, jona melkein kaikki löytyy internetistä.

Teksti: Michaela Jokiniemi

Teksti on osa vesilahtelaisten nuorten Mediataitoviikon Nuorten L-VS -projektia.