Helmikuu on Pirkanmaalla perinteisesti koskikarojen laskenta-aikaa. Luontoharrastajat kartoittavat sulana pysyneitä virtavesiä ja koskipaikkoja löytääkseen erikoisen sukeltelijan koskikaran, joka on helposti tunnistettavissa palleromaisesta olemuksestaan ja suuresta, valkoisesta vatsalaikusta.
Koskikara saapuu talvehtimaan Skandien vuoristoista maamme virtavesille yleensä lokakuun loppupuolella ja paluumuutto pohjoiseen alkaa maalis-huhtikuulla.
Koskikara on hauskimpia talvilintujamme sen sukellellessa virran pyörteissä etsiessään kosken pohjasta vesihyönteisiä ja nilviäisiä ravinnokseen. Kylmyys ei karaa haittaa, sillä se sukii rasvarauhasensa eritettä höyheniinsä pitääkseen ne vesitiiviinä. Valkoinen vatsalaikku toimii peilin lailla heijastaessaan valoa kosken pohjamutiin.
Koskikaroja pesi vielä 1990-luvulla Pirkanmaalla lintuharrastajien laittamissa pesälaatikoissa, mutta nykyään pesinnät ovat satunnaisia. Viimeksi koskikaran pesinnät todettiin vuonna 2016 Sastamalassa ja Juupajoella. Viime vuoden helmikuussa Pirkanmaalla löydettiin 180 talvehtivaa koskikaraa.
Lempäälän Herralankoski ja viereinen Kuokkalankoski ovat takuuvarmoja koskikaran talvehtimispaikkoja Pirkanmaalla, jossa kymmenet lintuharrastajat ovat tänäkin talvena tätä ”vesipappia” käyneet ihailemassa.
Ritva Mikkola ja Kirsti Vaden havainnoivat Herralankoskella 15. helmikuuta kolme koskikaraa sekä talvehtivan isokoskelokoiraan ja 8 telkkää.
Vesilahden Onkemäeltä onnistuin löytämään Hirvijärven laskupurossa pirteänä sukeltelevan koskikaran.
Merikotka on varhainen pesijä ja jo helmikuussa voi nähdä merikotkaparin komeita soidinlentonäytöksiä jäälakeuksien yllä. Maaliskuussa sitten munitaan.
Narvan rannnoilta seurasin 17. helmikuuta Alhonselällä kolmea merikotkaa aterioimassa kalastajien jättökaloja. Kotkilla oli seuranaan viisi korppia ja parikymmentä varista odottamassa, jos kotkilta jotain jäisi tähteeksi niillekin.
Ritva ja Risto Mikkola havainnoivat Säijänselällä 18. helmikuuta 30 merikotkaa. Kukapa olisi ennen voinut uskoa tällaistä merikotkien vyörytystä sisämaahan!
Viime kesänä merikotka pesi ensi kertaa Lempäälässä ja toissa vuonna Vesilahdessa, joten kotkarengastajilla on taas mielenkiintoinen ja tärkeä työ seurata merikotkien liikkeitä Lempäälässä ja Vesilahdessa pesintää ajatellen.
Valorytmi, valoisan ajan pidentyminen saa hämäräelämään sopeutuneiden pöllöjenkin hormonit hyrräämään, eikä sitä enää pakkasetkaan estä.
Lehtopöllö, Lempäälän ja Vesilahden yleisin pöllö ja pöllöistä erityisesti yöpöllö, aloitti soidinhuhuilut Lempäälän Oiviossa jo 5. tammikuuta vanhalla reviirillään, jossa laji on tullut Risto Salovaaralle varsin tutuksi monen vuoden aikana.
Lehtopöllökoiraan soidinhuhuilu on väräjävä ”huuuo- huhuhuhu-huuuo”. Tavallisin ääni on kuitenkin lehtopöllöparin yhteysääni ”kiu-vit”. Syksyisin lehtopöllöpari päästelee erikoisia naukumisääniä, josta lehtopöllön vanha nimitys ”kissapöllö” juontuu.
Soidinmenot ei kuitenkaan aina johda pesintään, vaan sen ratkaisee ravinto, myyrätarjonta. Myyräkatovuonna pöllöt jättävät pesimättä, mutta korjaavat tilanteen suurilla poikueilla, kun jyrsijätilanne on hyvä.
Lempäälän ja Vesilahden pöllöt terävine kynsineen ovat tulleet Keijo Ruuskaselle kovin tutuiksi, sillä hän rengasti viime vuonna 45 lehtopöllöä, 28 viirupöllöä, 139 varpuspöllöä ja 5 sarvipöllöä.
Pöllöjen soidinhuhuilut ovat kiihkeimmillään helmi-maaliskuussa, jolloin tyyninä ja lämpiminä iltoina pöllöjen kuunteluretki kannattaa ottaa ohjelmaan. Lämmintä vaatetta, kuumaa juotavaa mukaan ja oppaaksi kokenut lintuharrastaja. Huuhkajan kumea ja kaamean tuntuinen huhuilu kuutamoyönä on unohtumaton elämys.
Teksti: Hannu Järvinen
