Upea unelmien koti löytyi Laukon kartanokylästä

Olohuoneen keskipiste on iso sohvapöytä, jonka ympärille on asteltu muut huonekalut. Kuva: Ida Nieminen

Laukon kartanon tiluksilla sijaitsee ainutlaatuinen asumisyhteisö. Kartanon nykyiset omistajat remontoivat 1930–40-luvuilla rakennetut työntekijöiden asuintalot vuokrahuoneistoiksi muutama vuosi sitten.

Vesilahden matkailuneuvoja Satu Karvinen muutti niin kutsuttuun Kulmataloon maaliskuussa 2017.

– Ihastelin kartanon vuokra-asuntoja jo pari vuotta sitten, kun ne esiteltiin ensimmäisen kerran yleisölle. Kun tämä asunto vapautui itselleni sopivalla hetkellä, päätin, että minähän muuten muutan tänne, Karvinen kertoo.

Kaksikerroksinen rakennus sijaitsee kartanon juhlatallin kyljessä. Karvisen 78 neliöiseen kaksioon kuuluu tilava keittiö ja kaksi kookasta huonetta, joiden ikkunoista voi katsella peltoja ja Omenalahtea. Vesi on ollut Karviselle aina tärkeä elementti, joten sen läheisyys on hänen mielestään yksi Laukon alueen parhaista puolista.

Karvinen asui aiemmin Narvassa, joten paikat pysyivät tuttuina, vaikka maisemat muuttuivat. Häntä ei haittaa lähteä asioille Vesilahden kirkonkylälle tai Ideaparkiin, koska palveluiden äärelle pääsee kuitenkin melko nopeasti.

Suuressa makuuhuoneessa on etelä-eurooppalainen tunnelma. Paksut punaiset samettiverhot, punainen vaatekaappi ja punaiset tekstiilit sopivat kauniisti valkoisen pariksi. Kuva: Ida Nieminen

Kulmatalon kaksio on Karvisen mielestä samaan aikaan sekä riittävän moderni että sopivan vanhanaikainen. Esimerkiksi keittiöstä löytyy kaikki nykyaikaiset laitteet, mutta entisaikojen tunnelmaa luovat alkuperäiset seinien sisään rakennetut kaapit.

Kauniit puulattiat ja leveät kivi-ikkunalaudat tuovat myös oman säväyksensä huolellisesti remontoituun huoneistoon. Asunnossa on vain kolme ikkunaa, mutta valoisuudesta pitävät huolen vaaleat pintamateriaalit ja ympäröivä avara luonto.

Satu Karvista kiehtoo Laukossa sen jännittävä historia. Hän miettii usein tarinaa Matti Kurjesta, kansantarujen pirkkalalaispäälliköstä, ja hänen kaksintaisteluaan Pohdon kanssa kartanon viereisellä saarella. Hänestä on myös hauskaa, että asunnossa eleli pitkään kartanon keittäjä Senja.

– Minua kiinnostavat erilaiset tarinakerrokset ja monet sukupolvet, jotka ovat eläneet täällä, Karvinen toteaa.

Hänen kotinsa sisustus on persoonallinen sekoitus vanhaa ja uutta, aasialaishenkisyyttä ja vivahteita suvun ortodoksiuskonnosta. Hän on opiskellut ranskan kieltä yliopistossa, mikä näkyy tekstitauluista, joita on ripoteltu ympäri asuntoa. Esimerkiksi makuuhuoneen seinälle on ripustettu vanha muotipiirros, jonka Karvinen löysi Nizzan-matkallaan.

Monet kodin tavaroista ovat peräisin Vesilahden pappilan tai yläasteen huutokaupoista. Esineet on valittu huolella, ja Karvisella onkin kerrottavanaan jokin hauska tarina lähes kaikista tauluistaan ja pienistä koriste-esineistään.

 

Eteisen senkki on kuulunut aikoinaan Satu Karvisen isovanhemmille. Karvinen on kehystänyt vanhoja Kotiliesiä tauluiksi. Kuva: Ida Nieminen

Kartanokylän asuntojen vuokraan sisältyy käyttöoikeus kylän rantasaunoihin, laitureihin, peltopalstoihin ja pesutupaan, joiden ympärille on rakentunut rento yhteishenki.

Tällä hetkellä kylässä asuu vain yksineläjiä sekä pariskuntia ja nuorimmat vuokralaiset ovat nelikymppisiä, mutta Karvisen mukaan lapsiperheetkin sopisivat hyvin joukkoon. Kartanokylässä on tällä hetkellä vapaan kolme asuntoa.

– Naapurit ovat ottaneet minut hyvin vastaan. Vietämme aikaa spontaanisti yhdessä ja vaihtelemme kuulumisia kasvimaalla. Kesällä istuimme usein jonkun terassilla viettämässä iltaa. Minulle on muodostunut täällä hyviä ystävyyssuhteita.

Kesällä Karvinen nautti kartanopuiston konserteista ja elokuvista, joita asukkaat pääsevät katsomaan ilmaiseksi.

– Ja puistossa oli myös shamppanjabaari! hän nauraa.

Hänestä oli myös hauskaa seurata Laukon kesäsesonkia asukkaan roolissa, koska hän on työnsä puolesta jatkuvasti tekemisissä Vesilahden matkailijoiden kanssa. Kartanon vieressä asuminen tarkoittaa sitä, että joku aamu keittiön ikkunan alla saattaa haahuilla bussilastillinen turisteja, mutta se ei haittaa Karvista ollenkaan.

Nyt Karvinen odottaa jännityksellä ensimmäistä kokonaista talveaan Laukon asukkaana. Hän tietää jo ainakin sen, että villasukille tulee käyttöä ja että keittiöstä näkyvän puuvanhuksen oksat peittyvät kauniisti jääkiteisiin.

Keittiön puiset kalusteet ja Laukon keittokirjat olisivat kenties olleet Senjankin makuun. Kuva: Ida Nieminen
Olohuoneen lipaston päälle on koottu kuvioituja posliiniesineitä, pieni patsas ja tuikkukippoja. Kuva: Ida Nieminen

Kommentointi on suljettu.