Myllyrannassa nautitaan ruokaa ja runoja – Perinneruokia muun muassa Suomesta, Irakista, Kongosta ja Nepalista

Myllyrannassa herkutellaan ja nautitaan runoista. Kuva: Kuvituskuva/Katariina Rannaste

Myllyrannan tapahtumapuistossa Lempäälässä järjestetään lauantaina 29. elokuuta tapahtuma, jossa on mahdollista tutustua eri ruokakulttuureihin sekä kuunnella runoja ja
tarinoita eri esittäjien lausumana.

Ruokaa ja runoja meiltä ja muualta -tapahtuma avautuu yleisölle kello 11 ja päättyy kello 14.

Edustettuna on kotimaisen ruokakulttuurin lisäksi myös muiden maiden perinneruokia. Mukaan tapahtumaan on ilmoittautunut järjestöjä ja yhteisöjä, jotka edustavat aasialaista, eurooppalaista ja afrikkalaista ruokakulttuuria. Tavoitteena on tuoda esille Lempäälässä ja lähialueilla asuvien ihmisten omia ruokakulttuureja ja innostaa ihmisiä tutustumaan niihin sekä katselemalla että maistelemalla. Samalla voi kysellä annosten valmistusvinkkejä.

Runoja ja tarinoita esittävät Anja Erämaja, Ahti Jokinen, Seppo Maijala, Jorma Nuotio, Matti Nurminen, Eeva Petäkoski, Emilia Pokkinen, Outi Sané ja Tuija Välipakka.

Ruuan maistattajina ovat muun muassa Lempäälä-Seura, Lempäälän Kalevalaiset, Lempäälän Pohjola-Norden, Lempäälän Suomi-Unkari Seura, Fatiman irakilainen keittiö, afrikkalainen/kongolainen keittiö ja nepalilainen keittiö. TSL:n Lempäälän-Vesilahden opintojärjestö tarjoaa kahvin ja mehun.

Tapahtumassa maistelumaksu on 0–2 euroa per annos. Lapset ilmaiseksi.

Alueelle on vapaa pääsy. Koronaohjeistukset otetaan järjestelyissä huomioon.

Järjestelyjä on koordinoinut TSL:n Lempäälän-Vesilahden opintojärjestö ry sekä Lempäälän Runo ja Sanataide ry. Tapahtumaa tukevat Hauhon säästöpankkisäätiö ja Lempäälän kunta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?