Onko journalistisesti arveluttavaa esitellä eläinpalstalla palstanpitäjän oma eläin? Näin voi hyvinkin olla.
Vuosien mittaan Saara-kissan vaatimukset osallistua palstan tekemiseen ovat kuitenkin käyneet yhä vaikeammiksi vastustaa. Saara kävelee näppäimistöllä, puskee kirjoittavia käsiä, miukuu ja hyrisee ja asettuu lopulta kerälle nukkumaan näppäimistön alle. On hyväksyttävä, että Saaran on pakko päästä mukaan.
Maailmassa on ylipäätään hyvin vähän asioita, joihin Saara ei tahdo osallistua. Tarkkaan ottaen tällaisia asioita on kaksi: imurointi ja huonossa säässä ulkoileminen. Kaikessa muussa Saara on mukana, halusivat ihmiset tai eivät.
Kaikkein mieluiten Saara osallistuu kehräämällä ihmisen sylissä. Ei haittaa, vaikka ihminen samalla esimerkiksi jumppaisi – Saaran mielestä koskaan ei ole väärä hetki läheisyydelle.
Saaran elämän alkuosasta ei tiedetä paljonkaan. Tarina kertoo, että Saara ja sen edesmennyt sisko Veera olivat syrjäytyneen narkomaanin kissoja. Tämä oli kohdellut Saaraa ja Veeraa kauniisti, mutta itsestä huolehtimiseen voimat eivät olleet riittäneet. Kun omistaja kuoli, kissasiskokset pääsivät eläinsuojelujärjestön avulla loppuelämänsä kotiin.
Veera kuoli viime kesänä kunnioitettavassa 17 vuoden iässä. Rakkaan siskon poismeno oli Saaralle kova paikka, ja hetken näytti, että senkin elämänhalu hiipuu. Vähitellen ilo kuitenkin palasi, ja Saara-mummo porskuttaa taas kuin nuori kissa.
Läheisyyden ja rapsutuksen lisäksi Saara arvostaa pehmeitä ja lämpimiä asioita, kesää ja aurinkoa ja erilaisia saalistettavia naruja.
Ulkona Saara liikkuu valvotusti, tiiviissä yhteydessä ihmistensä kanssa. Se osaa kääntyä tontin rajalla kutsusta takaisin, joten talutushihnaa ei tarvita. Koulutuksessa palkkiona toimivat namit ja leikki – ja tietysti rapsutus ja läheisyys.
Lue lisää paikallisista eläimistä:
