Ulkomaisten kaivosyhtiöiden aluevaraukset ovat puhuttaneet runsaasti viime aikoina. Niitä on tuoreeltaan sijoittumassa myös Lempäälään. Varaukset ovat voimassa jopa yli vuosikymmenen ja aiheuttavat maanomistajille ja asukkaille monenlaista haittaa. Ne mm. tekevät investoimisesta epävarmaa, vaikeuttavat myymistä ja pitävät ihmisiä epävarmuudessa kohtuuttomia aikoja. Kaivostoimintaan asti päätyminen alueilla on hyvin harvinaista, mutta edes silloin epävarmuudesta ei juurikaan hyvitystä kärsineille jää. Maanomistajalle ei taata käytännössä usein edes sellaista korvausta, jolla samanlaisen paikan vastaavalla sijainnilla voisi hankkia tilalle.
Kaivoslain uudistuksessa on tähän mennessä luvattu antaa viimeinen sana kaivoksen tulemisesta sijaintikunnalle, jolla on myös kaavoitusvalta. Käytännössä jo pelkät varaukset aiheuttavat epävarmuutta myös kunnan kehittämiseen ilman, että asiaa voitaisiin punnita tietäen tuotot ja haitat. Laissa tulee löytää tasapaino sinällään arvokkaan malmien etsinnän ja asukkaitten oikeuksien välille. Etsinnän ohella louhinnan ympäristövaikutukset ja maamenetysten haitat kohtaaville maanomistajille ja paikkakunnille tulee lisäksi taata aito neuvotteluasema ja kohtuullinen osuus toiminnan tuotosta. Paikallisesti eri puolilla sijaitsevia kansallisia luonnonvaroja ei pidä antaa polkuhintaan ulkomaille jalostettavaksi.
Suomalaista lunastuskäytäntöä ja lainsäädäntöä on korjattava myös näiltä osin. Lunastamalla ei voida missään yhteydessä tavoitella lunastajalle ylimääräistä taloudellisesta voittoa markkina-arvoon verrattuna – vaan ainoastaan turvata suurimerkityksisten asioiden viimekätinen toteutuminen. Jotta kunnan kehittäminen ja asumisrauha voidaan taata, Lempäälän kunnan tulee uuden lain jälkeen tarttua sen tuomiin muutoksiin ja linjata alueensa, joilla kaivostoimintaa ei tarvitse pelätä ja asumisrauha säilyy.
Annele Matintupa
