Lempäälän Nurmen lavalla nähdään sunnuntaina 30. heinäkuuta musiikkinäytelmä iskelmälaulaja Esko Rahkosesta.
Näytelmä kertoo Rahkosen elämästä ja tiestä menestykseen. Vuonna 2007 menehtynyt Rahkonen muistetaan Unto Monosen ja Toivo Kärjen tangojen tulkitsijana. Uransa aikana hän teki noin 400 levytystä.
Musiikkinäytelmässä kuullaan Esko Rahkosen suurimpia hittejä, kuten Unto Monosen hänelle mittatilauksena säveltämä tango ”Syvä kuin meri”, joka ponnahti vuonna 1965 Suomen listojen kärkisijoille.
Näytelmän pääosaa tähdittää jo pitkän uran näyttelijänä tehnyt tangokuningas Petri Hervanto.
– Eskon levytykset ovat soineet jo lapsuuskodissani ja vaikka emme koskaan keikoilla kohdanneet, niin ääni sekä laulut ovat tuttuja ja koen arvokkaana kulttuuritekona päästä niitä nyt esittämään, Hervanto kertoo tiedotteessa.
Muun muassa Unto Monosen roolissa nähdään tangokuningas Jarno Kokko.
Näytelmässä ovat mukana myös juontajana ja laulajana tunnettu vuoden 2006 tangoprinssi Jarno Itkonen sekä iskelmälaulaja J. Eskelinen. Musiikkinäytelmän on käsikirjoittanut Katja Karisukki ja ohjannut Tuomo Salmela.
Ennakkolippuja on myynnissä lippu.fi-palvelussa, R-kioskilla sekä ovelta.