Referenssi | Taksipalvelu Kivelä

Taksipalveluyritystä Pirkanmaalla vetävä Mikko Kivelä on tyytyväinen mies

Lempäälässä pääpaikkaa pitävä Taksipalvelu Kivelän yrittäjä on kasvattanut vuonna 2003 aloittamaansa yritystoimintaa tasaisesti, välillä riskejä ottaen. ”Taksilla ajaminen alkoi jo nuorena. Intissä ollessani mietin ratkaisuja puhelinlaskujen maksamiseen ja aloin ajaa taksia yhden yön viikonloppuisin. Ajaminen jatkui myös siviilissä ammattikorkeakouluopiskelujen yhteydessä viikonloppuisin”, Kivelä kertoo. Taitajakisoissa ja MM-kisoissakin menestystä saavuttanut Kivelä aloitti taksin ajon omalla autolla vuonna 2003 ja ensimmäinen työntekijä tuli mukaan vuonna 2008.  Kymmenen vuotta myöhemmin ennen taksilupien vapautumista Kivelällä oli kaksi autoa Lempäälässä ja kaksi Valkeakoskella. 

Heinäkuun alussa vuonna 2018 taksilaki muuttui. Kivelä päätti panostaa yritykseensä voimakkaasti, koska koki, että kilpailun koventuessa alalla, yrityksillä pitää olla toimintavarmuutta ja joustavuutta, että kisassa pysyy mukana. Tähän päivään mennessä yritys on kasvanut huomattavasti. Viisitoista autoa ajaa 150.000 kilometriä kuukaudessa ja yritys työllistää yli 30 henkilöä.
Markkinointiin ja myyntiin aina panostanut Kivelä kokee, että haluaa tehdä markkinointia useassa eri kanavassa ja yleensä eri tavalla kuin muut alan toimijat. Nettisivujen kävijämääriä, käyntiaikoja ja kävijän paikkatietoja seurataan Google Analyticsistä viikoittain.  ”Koen, että markkinoinnissa tärkeää on, että kaikki rahalla tehtävä on pystyttävä mittaamaan. Varsinkin sosiaalisesta mediasta on tullut vuosien varrella meille tärkeä. Meillä on kokemusta monenlaisesta tekemisestä, myös mm. somevaikuttajayhteistyöstä. Mietin tarkkaan tätä radioprojektiin lähtemistä, koska radiomainonta on kuitenkin siinä mielessä haastavaa, että kukaan ei pysty näyttämään tarkkaa faktalukua siitä, kuinka monessa autossa tai kotona on radio päällä. Ajattelin, että radiokampanja on siten pystyttävä mittaamaan omilla mittareilla. Lopputulemalta tämä oli kuitenkin selkeästi hyvä. Kun kampanja alkoi aamulla radiossa, puoleenpäivään mennessä oli tullut muutama soitto, että spiikki on hyvä. Ja jos soittaja on 50-vuotias mies, kuulijakunta on meille hyvä”, Kivelä hymyilee.

Konkreettisesti tulosta alkoi näkyä yrityksen nettisivuilla. ”Kävijämäärä kolminkertaistui nettisivuillamme radiokampanjan aikana. Lisäksi käyntiaika piteni tuntuvasti. Kun normaalisti yhteystiedon hakeminen kestää sekunteja, nyt käyntiaika venyi lähes kahteen minuuttiin. Tietoa on selkeästi haettu. Radiossa toimii yksinkertainen ja selkeä spotti.”

Taksipalvelu Kivelä osti Lempäälän-Vesilahden Sanomien ja Radio SUNin markkinointipaketin, jossa samalla viikolla mainostettiin sekä LVS:n prittilehdessä ja nettisivuilla ja radiospotilla klo 6–18 radio Sunissa arkipäivisin.

 

Kiinnostuitko markkinoinnista Lempäälän-Vesilahden Sanomissa? Ota yhteyttä.