Referenssi | Muistokivi Oy

Muistokivi Oy:n yrittäjä Petteri Kaila sanoo sisältömarkkinoinnin tuottaneen hyviä tuloksia: ”Viestimme tavoitti lukijat”

Lempääläinen Muistokivi Oy tarjoaa kaikkia hautauspalveluja. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa julkaistiin sisältömarkkinointijuttu, jossa kerrottiin, miten hautaustoimissa asioivat kokevat surun keskellä helpottavana sen, että kaikki hautaukseen liittyvät asiat saadaan järjestykseen kerralla.

Muistokivi Oy:n sisältömarkkinointijutussa kerrottiin vaihe vaiheelta, miten hautausasiassa toimitaan ja miten asiat etenevät. Muistokivi Oy:n yrittäjä Petteri Kaila kertoo sisältömarkkinointijutun tuoneen hyvän tuloksen.

̶̶  Sisältömarkkinointijuttu toi meille paljon näkyvyyttä ja lukijoille tietoa meistä. Saimme runsaasti positiivista palautetta lehtijutusta. Lukijat olivat huomanneet, että Muistokiveltä saa kaikki hautaustoimistopalvelut, kuten hauta-arkun, vainajan kuljetukset, uurnat, yms. Samoin sen, että toimistollamme on kattava valikoima arkkuja sekä uurnia.

Muistokivi Oy:n palvelu on Suomessa ainutlaatuista. Kaikki palvelut saa saman katon alta ja vieläpä samalta paikalliselta yrittäjältä. Petteri Kaila oli juttuun tyytyväinen.

̶  Juttu oli kyllä juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Jutun teko sujui helposti ja nopeammin kuin olin ajatellut.

Hautaustoimiston kivet valmistetaan samassa kiinteistössä toimivassa veistämössä.  Jo neljännessä polvessa toimiva kiviveistämö pystyy toteuttamaan vaativatkin toiveet.

Muistokivi Oy:ltä löytyy laaja valikoima hautakiviä ja lisäksi myös luonnonkiviä, joiden suosio on lisääntynyt koko ajan. Luonnonkivet ovat uniikkeja, toista samanlaista ei ole.

– Sisältömarkkinointijutun myötä ihmiset kiinnostuivat luonnonkivistä. Meiltähän saa tavallisien hautakivien lisäksi ihan oikeasti metsästä etsittyjä oikeita luonnonkiviä, mikä onkin hieno, luonnollinen muistomerkki haudalle, Petteri Kaila kertoo.

– Osa luonnonkivistämme on itse etsitty ja haettu Lapista tuntureilta. Muistokivellä on suuri valikoima tavanomaisia sekä erikoisempia luonnonkiviä nähtävillä suuri määrä näytillä.

Muistokivi Oy:stä kertovan sisältömarkkinointijutun voit lukea täällä.

Muistokivi Kaila

 

 

Kiinnostuitko markkinoinnista Lempäälän-Vesilahden Sanomissa? Ota yhteyttä.