LVS järjestää keräyksen kodittomien eläinten hyväksi

Lempäälän-Vesilahden Sanomat järjestää ruoka- ja tarvikekeräyksen apua tarvitseville eläimille. Keräyksen tuotto jaetaan alueella toimiville eläinsuojeluyhdistyksille yhdistysten avuntarpeiden mukaan.

Suurin osa eläinsuojeluyhdistyksille tulevista eläimistä on kissoja. Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen kissakoordinaattori Riikka Ala-Hulkko sanoo syksyn näkyvän piikkinä kissojen määrässä.

– Kesällä kodittomat kissat saavat yleensä luonnosta ruokaa ihan hyvin. Syksyn tullessa saaliiden määrä vähenee, jolloin kissat hakeutuvat ihmisten ilmoille etsimään ruokaa, Ala-Hulkko selittää.

Hänen mukaansa tarvetta on erityisesti pentukissojen märkä- eli purkkiruoalle. Myös muut ruokalahjoitukset kissoille ja koirille ovat tervetulleita, samoin kissanhiekka.

Yhdistyksen hoteissa on myös kaneja, joille tarvitaan esimerkiksi heinää, kanipellettejä sekä kutterinpuruja häkkien alusiksi.

Lisäksi erilaisille tarvikkeille kuten kanihäkeille, kantokopille, kissanhiekkalaatikoille ja koirien kaulapannoille on tarvetta. Tarvikkeet voivat olla käytettyjä, kunhan ne ovat ehjiä ja puhtaita.

Ruokaa ja tarvikkeita voi toimittaa 9. lokakuuta asti Lempäälän-Vesilahden Sanomien toimitukseen sen aukioloaikoina maanantaista torstaihin kello 9–16 ja perjantaisin kello 9–15.

800×600

Normal
0

21

false
false
false

FI
X-NONE
X-NONE

MicrosoftInternetExplorer4

/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:”Normaali taulukko”;
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:””;
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin:0cm;
mso-para-margin-bottom:.0001pt;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:10.0pt;
font-family:”Times New Roman”,”serif”;}