Pyhän Birgitan kirkon hautausmaakierros on kiehtovien tarinoiden aarrearkku – salaperäinen kapteenileski ja Mannerheimin aikainen hallitussihteeri tutuiksi

Kolmen vuoden takaisella kirkkohautausmaakierroksella Kirsti Isotalo esitteli muun muassa Kingelinin suvun komeaa sukuhautaa. Kuva: Lempäälän ev. lut. seurakunta

Lempäälän Pyhän Birgitan kirkon vanha hautausmaa tarjoaa historian ystäville valtavan määrän kiinnostavia tarinoita. Kiehtoviin lempääläläisiin ihmisiskohtaloihin pääsee tutustumaan jälleen Kirsti Isotalon vetämillä kirkkohautausmaan kulttuurikierroksilla tiistaina 9. heinäkuuta ja 13. elokuuta.

Hautausmaakierros lähtee liikkeelle kirkon ja hautausmaan esittelyllä, jonka jälkeen kierretään leppoisaan tahtiin kirkkoa ympäröivillä haudoilla. Leppoisaan tahtiin siksi, että varsinkin kirkkoa lähinnä sijaitsevien Lempäälän mahtihenkilöiden ja -sukujen vaiheista riittää paljon tarinoita kerrottavaksi.

– Tähän ”ykkösosastoon” on haudattu niin paljon merkkihenkilöitä, että kun aloitan siitä, en juuri ehdi muista kiinnostavista henkilöistä puhuakaan! Aina löytyy uutta tietoa, johon en ole ennen kiinnittänyt huomioita, Kirsti Isotalo hymyilee.

– Viimeksi huomasin, että tässä kuussa tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun silloisena nuorempana hallitussihteerinä toiminut lempääläläinen oikeusneuvos Otto Laurila oli esittelijänä tilaisuudessa, jossa maamme hallitusmuoto juhlallisesti vahvistettiin valtionhoitaja Mannerheimin johdolla.

Sammaloituneen hautakiven takaa löytyy kiehtova tarina kapteeninleski Henriette Ulrica Petronella Fontellista. Kuva: Eila Lokka

Oikeusneuvos Otto Laurilan tarinan lisäksi tämän vuoden kierroksella kuullaan muun muassa salaperäisestä kapteeninleskestä Henriette Ulrica Petronella Leontina Fontellista, entisestä von Merlichistä, omaa sukua Tammelanderista, joka eli pitkän ja vaiherikkaan elämän. Hän syntyi vuonna 1808 Mäntsälän Sääksjärven Inkalassa ja eli viimeiset vuotensa ”hyyryläisenä” Lempäälässä Anttilan vanhan makasiinin kulmilla sijainneessa Kiiliäisen talossa. Hän sai neljä tytärtä ja kuoli vuonna 1903.

Henriette Fontellin hautakivessä on koskettava ja hieman salaperäinen teksti: Fri från sorgen, Fri från nöd, Fri från synden, Fri från döden.

– Se tarkoittaa suunnilleen ”vapaa surusta, vapaa hädästä, vapaa synnistä ja vapaa kuolemasta”, Isotalo kertoo.

– Hautakivissä kiehtovat juuri niiden sisältämät viestit, esimerkiksi synnyin- ja kuolinajat, jotka voivat kertoa yllättävänkin paljon edesmenneestä henkilöstä ja historiasta. Monissa kivissä on myös puhuttelevia Raamatun lauseita tai virren säkeitä.

Kirkkohautausmaan kulttuurikierrokselle lähdetään Kirkkotorin puoleiselta portilta kello 18, ja kierros kestää noin kaksi tuntia. Kierrokselle on vapaa pääsy.

Eila Lokka

LUE LISÄÄ SEURAKUNTAUUTISIA:

Kirkkohautausmaan kierroksella

Seurakunta hakee Sääksjärven seurakuntatalolle rakennuslupaa

Seurakunta jättäytyy Lempäälä-talosta pois

Kirkkohautausmaalta kiireetön kulkija löytää monta kiehtovaa tarinaa. Kuva: Eila Lokka