Korkojen nousu on nyt hurjaa. Yhä useamman maksukyky vaarassa. Näin voit turvata talouttasi.

Maksatko tällä hetkellä useampaa kuin yhtä lainan lyhennystä tai luottokorttivelkaa?

Mikäli vastasit kyllä – jatka lukemista.

Mikäli nykyisten luottojen viitekoroksi on tullut valittua se yleisin, eli euriboriin sidottu, niiden viitekorko seuraa sopimuksen mukaisesti euriborin liikkeiden mukana. Euriborin nousuvauhti on tällä hetkellä hurjaa, joten asiaa kannattaa alkaa ajatella.

Kulutusluottojen ja luottokorttien kohdalla on tarjolla yllättävän helppoja keinoja kulujen minimoimiseksi. Näiden luottojen kokonaiskulut saattavat olla ovat varsin korkeita. Esimerkiksi osamaksusopimuksissa on usein jopa 20 prosentin vuotuinen korko. Osamaksurahoituksien hintaa saattavat vielä korkean koron lisäksi nostaa kiskurihintaiset tilinhoitopalkkiot ja muut käsittelykulut. Markkinoilla on tarjolla myös huomattavasti edullisempia luottoja kuin usein on päädytty ottamaan.

Laske nykyiset osamaksut yhteen ja maksa ne pois edullisemmalla yhdistelylainalla

Suosittu yhdistelylaina on käänteen tekevä ratkaisu useiden lainakulujen hallitsemiseksi. Mikäli siis maksat tällä hetkellä useampaa lainaa pois, sinun kannattaa mahdollisesti toimia nyt heti kun korkotaso on vielä maltillinen. Kilpailutettu henkilökohtaisella korkotasolla tarjottava yhdistelylaina, varsinkin kiinteällä korolla tarjottuna, ratkaisee korkojen nousun tuoman riskin välittömästi. Toisaalta, kiinteällä korolla tarjottu kokonaisuus saattaa vallitsevasta korkotasosta riippuen olla myös se kalliimpi vaihtoehto kuin euriboriin sidottu, joten vaihtoehdot kannattaa kilpailuttaa ennen päätöstä samalla seuraten markkinakorkojen tasoa.

Millä tavoin kuluttaja hyötyy lainojen yhdistämisestä?

Yhdistelylainan avulla useampi luotto muuttuu helpommin hallittavaksi lainakokonaisuudeksi. Sen avulla saadaan haltuun kovin yleinen, usean pienen lainan, luoton tai pikavipin aiheuttama korkeiden korkojen ja päällekkäisten lisäkulujen ongelma. Yhdistelylainan avulla yksinkertaisesti sanottuna uudelleenrahoitat vanhat luottosi uudelle matalammalle korkotasolle. Maksat jatkossa takaisin valitsemallesi lainanantajalle vain yhtä luottoa, jonka korko ja muut kulut ovat tiedossasi. Se tarkoittaa vähemmän kuluja ja vähemmän korkoja: jää enemmän rahaa itselle.

Lähes kaikki luotot voidaan korvata edullisemmalla

Joka toisella suomalaisella on jotakin lainaa ja joka neljännellä suomalaisella kulutusluottoa, joka voi olla vakuudellinen kulutusluotto pankista, vakuudeton kulutusluotto, osamaksusopimus, matkaluotto, osamaksusopimus kodin elektroniikkaan, pikalaina tai käytettyä limiittiä luottokortilla. Nämä kaikki ovat korollisia luottoja ja ne kaikki voidaan useimmiten korvata edullisempaa korkoa tarjoavalla vaihtoehdolla.

Lainojen yhdistäminen ja kilpailutus voi tilanteesta riippuen auttaa sinua säästämään kuluissa merkittävästi. Tyypillisesti yhdistelylainan maksuaika valitaan pidemmäksi, jotta kuukausierä saadaan alhaisemmaksi. Vaikka yhdistelylainalla voidaankin saavuttaa suuria kulujen madalluksia kuukausierään, kannattaa harkita tarkasti itselle sopiva maksuaika.. Maksuajan asettaminen turhan pitkäksi kun taas nostaa lainan kokonaiskuluja.

Kiinteäkorkoinen laina ei pääse yllättämään

Kiinteällä korolla tarjottujen vakuudettomien kulutusluottojen kohdalla tilanne on hieman eri: korkotaso pysyy vanhoissa luotoissa ennallaan ja kuukausittainen maksuerä on etukäteen tiedossa. Kuitenkin voidaan vain arvella, mitä uusien luottojen hinnoittelulle käy korkojen noustessa.

Nyt onkin oikea aika miettiä, olisiko aika suojata oma talous?

Olet siis viimeistään nyt ajatellut mitä tapahtuu nykyisten luottojesi maksuerälle, jos euriborkorot jatkavat väitetysti vahvaa nousuaan? Nouseeko maksuerä niin paljon, ettei oma maksukyky enää riitä? Onko nykyisten lainojesi korko kiinteä vai euriboriin sidottu? Useimpien kulutusluottojen ja luottokorttien ja kulutusluottojen viitekorot ovat tyypillisesti tyyppiä 3 kk euribor, jonka päälle maksetaan sovittua marginaalia. Lähes poikkeuksetta mukana on lisäksi kuukausittainen käsittelykulu. Luoton hinta ja kustannukset muodostuvat siis monesta eri muuttujasta.

Huoli maksuerän noususta ei ole aivan turha, mutta sitä vastaan on tarjolla muitakin toimivia keinoja kuin vanhan luoton uudelleen kilpailuttaminen tai lainojen yhdistäminen. Vanhoja luottoja voi alkaa jo nyt vyöryttää pois nopeutetulla aikataululla, aloittaen kalleimmasta tai lyhyimmästä luotosta. Maksetaan pois maksimimäärää jotta kallein tai lyhyin luotto saadaan maksettua nopeasti pois. Tämän jälkeen toimitaan seuraavan kanssa samanlailla. Se ei välttämättä sellaisenaan ole yhtä tehokas keino, kuin vanhojen lainojen kilpailuttaminen, mutta takuulla toimiva keino.

Kilpailutus toimii niin vanhaan, kuin uuteen lainakokonaisuuteen

Ehkä et varsinaisesti tarvitse nyt yhdistelylainaa, mutta olet harkinnut uuden luoton hakemista lähiaikoina? Luoton hakeminen suin päin ei kannata. Lainojen kilpailutus yhdellä hakemuksella valitsemassasi lainojen vertailupalvelussa voi siinä tapauksessa olla vuoden kannattavin tekosi. Pankkien ja luotonantajien tarjoamien kulutusluottojen korot vaihtuvat usein. Tarkka kuluttaja tarkistaa erot pankkien ja luotonantajien välillä säännöllisesti. Kiskurikoroja ei kannata maksaa enää päivääkään pidempään.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?