Eipä ole tällaista kysymystä tullut mietittyä, paitsi nyt kun sain tämän aiheen. Rukous on itsestään selvä asia. Se on kuin joka aamuinen hampaitten harjaus. Rukouksesta on tullut tapa, josta ei halua luopua. Tähän sopinee näin keväällä, kylvämisen ja istutusten aikana, amerikkalainen tutkimustulos rukouksesta: 156 ihmistä rukoili 27 000 siemenen ja idun puolesta. Tulos: nämä rukousten kohteena olevat kasvit kasvoivat 52,71 prosenttia enemmän kuin muut.
Miksi rukoilen? Ensiksi, rukoilen siksi, kun Jumalan sana sanoo niin. Eli Raamatussa kehoitetaan rukoilemaan. Siellä sanotaan ”kun rukoilet” eikä ”jos rukoilet”. Siellä on jopa käsky ”Rukoilkaa lakkaamatta”. (1Ts5:17). Eli se on asenne. Voin rukoilla missä vaan ja milloin vaan. Rukous ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Voin viettää hiljaisen hetken Taivaallisen isän kanssa vaikkapa liikenneruuhkassa tai kaupan kassajonossa.
Toiseksi, rukous on lapsen puhetta isälle. Olisi perin outoa, jos lapsi ei puhuisi isälle mitään, eikä koskaan. Outoa olisi myös, jos lapsi ei koskaan pyytäisi mitään. Eikä sekään normaalia olisi, jos isä vastaisi lapsen kaikkiin pyyntöihin.
Kolmanneksi, rukous muuttaa aina minua.
Raamatussa, Jeesuksen vuorisaarnassa on ihana lupaus: ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” (Mt 7:7, 8)
Ihan viime päivinä olen varovasti päässyt tutustumaan kontemplatiiviseen rukoukseen. Näin monimutkaisesta nimestä huolimatta, se on hyvin yksinkertaista rukousta. Muun muassa Äiti Teresa käytti sitä. Häneltä kysyttiin, mitä sinä sanot Jumalalle kun rukoilet. Vastaus oli etten sano mitään. Mitäs Jumala sulle sanoo. Ei Hänkään sano mitään. Eli hiljaa oleminen Jumalan edessä ja tulee hoidetuksi.
Mikään rukousmuoto ei sulje pois jotain toista. Kaikkia eri rukousmuotoja voi käyttää, mikä itse kullekin parhaiten sopii.
”Jumala hoitaa hiljaisuudessa, ja alkaa sydämille puhua, kun rukouksen sanat loppuvat, ja vaikenevat äänet vaativat. Jumala hoitaa hiljaisuudessa. Levottomia kiireen orjia Hän kutsuu luokseen hiljaa olemaan ja lahjojaan vain vastaanottamaan. Sieluni, kuule Jumalaasi nyt, kun olet vihdoin kiireen jättänyt. Saat tässä olla, vaiti levätä ja rakkaudella hiljaa täyttyä.” (Pia Perkiö)
Eräs sananjulistaja saapui Tampereelle junalla tapaamaan ystäväänsä, joka asui Armonkalliolla Ihanakadulla. Hän kysyi taksimieheltä neuvoa. ”Tästä ensin Rautatienkatua Tuomiokirkon ohi. Sitten Polvikatua pitkin Armonkalliolle ja sieltä löytyy Ihanakatu.”
Toivon ihania rukoushetkiä Taivaallisen Isän kansa Sinulle ystäväni
Seppo Lappalainen
Viimeisimmät kommentit