Myös koirapuistossa tehdään kunnostustöitä. Koirapuistoon tulee valaistus sekä pienille ja isoille koirille omat alueet

Ryynikän ilmettä ehostetaan

Lempäälän Turuntien ja Kotipellonkadun välisellä puistoalueella tehdään kevään ajan kunnostustöitä. Pusikoitunutta maisemaa on jo perattu ja alueella tehty pinnantasausta ja hulevesijärjestelmien kunnostusta.

Koiranpuistossa perustustyöt on tehty. Aitaus valmistunee toukokuussa. Kuva: Katariina Rannaste

Koiranpuistossa perustustyöt on tehty. Aitaus valmistunee toukokuussa. Kuva: Katariina Rannaste

Lempäälän kunnan kunnossapitopäällikkö Antti Jokelan mukaan Turuntien ja Kotipellonkadun välisen puistoalueen kunnostushanke käynnistettiin, koska vihertyöryhmä oli tarkastuksissaan kiinnittänyt huomiota alueen epäsiisteyteen.

– Aluetta on tituleerattu huonoksi käyntikortiksi Lempäälän kunnalle, hän toteaa.

Kotipellonkadulla tullaan vielä tekemään kaapelointitöitä, kun vanhaa katuvaloverkkoa uusitaan.

– Kotipellonkadun varrella oleva katuvaloverkko on vielä osittain ilmalinjana vanhoissa kestopuupylväissä. Nyt kaapelointi laitetaan maahan, ja valaisimet ja pylväät uusitaan.

– Lisäksi katuvalaistus on puuttunut kokonaan Soravuorentien varrelta ja sen alikulusta. Saneerauksen yhteydessä korjataan myös tämä puute, Antti Jokela toteaa.

Ryynikän asuntoaluetta on kunnostettu katurakenteiden, valaistuksen ja kuivatusrakenteiden osalta jo viime vuonna.

Koirapuistossa valmista toukokuussa

Kotipellonkadulla sijaitsevassa koirapuistossa tehdään samalla kunnostustöitä. Antti Jokelan mukaan koirapuiston osalta on tullut pyyntöjä jakaa se kahteen osaan ja suurentaa sitä.

– Viime vuoden lopulla kokeiltiin pikkukoirien käyttövuoroa keskiviikkoisin klo 18.00–20.00. Kokeilun perusteella päädyttiin saneerauksen yhteydessä laajentamaan olemassa olevaa aitausta ja jakamaan se kahteen alueeseen.

– Koirapuistosta tulee noin kolme kertaa isompi kuin vanhasta ja sinne saadaan myös valaistus, Jokela selvittää.

Perustustyöt on nyt saatu tehtyä ja aitauksen rakentamisesta on pyydetty tarjoukset. Alustavan aikataulun mukaan aitaus valmistuu viimeistään toukokuun 15. päivään mennessä.

Siihen asti koirille on keksittävä muita leikkipaikkoja, sillä kunnalla ei ole tarjota korvaavaa puistoa remontin ajaksi.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>