Tangon ja runon hurmiota Lempäälässä 30. marraskuuta

Näyttelijä Ahti Jokinen ja tamperelainen baritoni Ilmo Korhonen ehdottivat Maailmantangofestivaaleille konserttia, jossa runot ja tunnettujen tangojen tekstit sekä sävelet muodostavat harmonisen kokonaisuuden.

Runoilijoiksi ”Kun yö on kuulas silkinmusta” -konserttiin valikoituivat L. Onerva ja Eino Leino, joiden hieman kompleksinen rakkaussuhde näkyy selkeästi heidän muutamissa runoissaan. Tangoja, joihin runojen tekstit ikään kuin uivat sisälle, on kymmenkunta, mukana mm. Täysikuu, Sä et kyyneltä nää, Sateinen ilta, Punatukkaiselle tytölleni. Ensiesitys oli syyskuussa Telakalla, jonka jälkeen konserttia on esitetty Haiharan kartanossa ja Hervannan kirjastossa. Lempäälässä konsertti kuullaan maanantaina 30. marraskuussa Ehtookodossa. Konserttiin on vapaa pääsy.

Ahti Jokinen valmistui Tampereen yliopiston näyttelijäkurssilta ja on ollut sen jälkeen kiinnitettynä Porin Teatteriin, Kansallisteatteriin ja Tampereen Työväen Teatteriin. Jokinen on tullut tunnetuksi myös lukuisten TV-sarjojen, elokuvien ja kuunnelmien kautta. Monien runoilijoiden ja kirjailijoiden teksteihin tehdyt monologiesitykset ovat saaneet Jokisesta mainion tulkin.

Ilmo Korhonen opiskeli laulua Tampereen konservatoriossa ja on täydentänyt opintojaan erilaisilla mestarikursseilla opettajinaan mm. professori Matti Lehtinen ja basso Jaakko Ryhänen.  Sekä Jokinen että Korhonen lauloivat parikymmentä vuotta perustamassaan tamperelaisessa Nääsboys-lauluyhtyeessä.

Säestävä yhtye koostuu tunnetuista tamperelaisista muusikoista, jotka ovat soittaneet lukuisissa eri kokoonpanoissa. Yhtyeen jäsenet ovat tehneet ja tekevät yhteistyötä myös monien teattereiden kanssa: Arto Piispanen (piano), Eero ”Safka” Pekkonen (harmonikka) ja Pirkko Kontkanen (viulu).

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>