SM-pronssia Pirkanmaan Tanssiopistolle Lempäälään

Älä-teoksen onnelliset SM-kolmoset.

Pirkanmaan Tanssiopisto sijoittui kolmanneksi production sarjassa Lahdessa 10.–11.6 kesäkuuta järjestetyssä tanssin ”Performing Arts SM-kilpailuissa” järjestettiin.

Pirkanmaan Tanssiopistolta oli kisoissa edustamassa 33 tanssijan PTO Production kisaryhmä. Teos oli nimeltään Älä, ja koreografian oli tehnyt Elina Berg. Tanssijat valittiin koetanssin kautta jo viime vuoden marraskuussa tanssiopiston opiskelijoista, ja harjoitukset alkoivat tammikuussa.

Production sarjassa teoksen on oltava tavanomaista pidempi ja koreografian  tarinan tai teeman ympärille rakennettu. Ryhmässä on oltava vähintään 25 tanssijaa ja ikärajaltaan sarja on avoin eli he voivat olla eri-ikäisiä.

Menestyksekkäässä koreografiassa tanssivat: Sanni Ainasvuori, Vappu Joenperä, Päivi Joutila, Marleena Määttänen, Camilla Perälä, Venla Turkkinen, Saga Asikainen, Iina Eskola, Peppi-Liina Hietaniemi, Juuli Huhtaluoma, Sylvia Ilvesaro, Olivia Ketomäki, Saana Korhonen, Reija Laarne, Emilia Markkula, Laura Mäkimattila, Venla Nurmikolu, Henni Rantamäki, Hilda Salminen, Ella Suhonen, Miisa Virtanen, Kiira Kaija, Saga Kalliokulju, Aada Koli, Sanni Mäkelä, Camilla Nyberg, Saimi Rantamäki, Myy Riikonen, Amanda Salmi, Moona Salminen, Iida Sutela, Lilja Virtanen ja Tia Vuorenmaa.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>