
Lempäälän Kisan jääkiekkomiehillä oli kahden ottelun viikonvaihde, kun se kohtasi Hakkarin jäähallissa ensiksi sarjakärki Nokian Pyryn ja siitä kahden päivän päästä sarjajumbo Liikunnan Riemun Jyväskylästä. Pyry otti kauden kolmannen voittonsa LeKistä lukemin 5 – 3, mutta Riemun LeKi onnistui lopulta lyömään värikkäitten vaiheiden jälkeen lukemin 7 – 5.
– Ei Pyrykään lyömätön ole. Emme päässeet parhaalle tasollemme sitä vastaan syystä tai toisesta, makusteli LeKin pelaajista Juuso Papinsaari.
Pyry oli koko ajan hitusen niskan päällä, vaikka kahdesti LeKi nousi ottelun aikana tasoihin. Loppuratkaisu nähtii 21 sekutnia ennen loppua, kun Pyry iski voittomaalin LeKin tyhjään maaliin.
Riemu-ottelu oli alussa LeKin näytöstä. Joukkue takoi avauserässä taululle lukemat 5 – 1.
– Riemua vastaan olimme alussa erittäin tehokkaita, mutta sitten johtoasemassa taas löystyimme. Päästimme Riemun rokottamaan kahdesti alivoimalla, tukisti Papinsaari joukkuettaan.
Loppuhetkillä Riemu oli jo noussut maalin päähän, mutta tällä kertaa tyhjään maaliin osui LeKi, kun Juho Painilaisen osuma 25 sekuntia ennen loppua iski pelille sinetin.
LeKin alkukausi on ollut varsin hyvä, tappioputkia ei ole ollut ja joukkue on hyvissä asemissa taistelussa pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon eli ylempään jatkosarjaan.
– Kuten sarjataulukkoa katsellessa huomaa, on sarja keskikastissa todella tasainen. Me haluamme ilman muuta päästä ylempään jatkosarjaan ja siten varmistaa paikkamme kevään pudotuspeleihin, mutta matseja on vielä paljon jäljellä.
LeKi on nyt sarjassa kolmas, eroa kahdeksanteen sijaan on vain kolme pistettä, mutta yhdeksäs joukkue on jo kahdeksan pisteen päässä.
LeKin pelaajistossa on kuluvalla kaudella viisi pelimiestä, jotka pelasivat aikanaan Lempäälässä Mestistä. Riku Väkiparta oli Mestiksessä vakimies kahden kauden ajan, 24-vuotias sporttikauppias Papinsaari pelasi kaudella 2018 – 19 Mestiksessä 23 ottelua ja myös Saku Aavajoki ja Jere Koskinen käväisivät yksittäisiä otteluita pelaamassa. Tällä kaudella vain kolmessa Suomi-sarjaottelussa mukana ollut pakki Joni Mäkelä edusti kaudella 2015 – 16 LeKiä 23 pelin verran.
– Joukkue on uudistunut lähes täysin, harvalla on kokemusta edes Suomi-sarjasta ennen tätä kautta. Mielestäni meillä on hyvä sakki koossa, porukalla on hyvä fiilis ja hallilla tehdään täysillä töitä, arvioi Papinsaari.
Omaa kauttaan Papinsaari arvioi, että noususuhdanne on nyt käynnissä, pistesaldo näyttää 12 tehomerkintää.
– Viimeisissä pelissä olen onnistunut maalinteossakin, se tuo aina lisäbuustia itseluottamukseen. Ihan hyvältä on pelaaminen tuntunut.
LeKi pelaa lauantaina 17. joulukuuta kotiottelun Hakkarissa Kotkan Titaaneja vastaan.