Kari Peltonen

Mattilan koulussa ei ole yhtään oppilasta liikaa

Mattilan koulussa on paljon oppilaita, mutta ei yhtään turhaa. Siksi oppilaiden koulutie pitäisi saada turvallisemmaksi. Ajan itse usein Pyhällöntietä ja varsinkin aamulla ja iltapäivällä varovasti, huomioiden tiellä kulkevia pieniä koululaisia. Kivaa kun useat tervehtivät nähdessään tutun auton. Usein kuitenkin mietin, ovatko kaikki yhtä varovaisia. Ihmettelen, miksei näin mutkaiselle tieosuudelle ole saatu aikaan kevyenliikenteen väylää, jota…

Mylläriä viedään kovaa Hakkarissa

Hakkarin kartanon puistossa on saanut ensi-iltansa Lempäälän Nuorisoseuran esittämänä Arto Paasilinnan kirjoittama, Panu Raipian dramatisoima ja Anne Helmisen ohjaama Ulvova mylläri. Ulvova mylläri on yksi Arto Paasilinnan inhimillisesti koskettavimmista kirjoista. Se on tarina erilaisuuden sietämisestä ja samalla rakkaustarina. Siinä ovat parhaimmillaan niin Paasilinnan viekas huumori kuin rehevä ihmiskuvauskin. Näytelmä kuvaa erakoituneen Gunnar Huttusen yksinäisyyttä sekä…

Hakkarin kesäteatterista kuuluu ulvontaa

Pieni 50-luvun kylä, jossa erilaisuus on kauhistus ja suvaitsemattomuus kukoistaa, toimii tapahtumapaikkana Hakkarin kesäteatterissa esitettävälle ulvovan myllärin tarinalle.  Arto Paasilinnan tarina Panu Raipian dramatisoimana on draamakomedia, jossa paasilinnalaiseen tyyliin tehdään hirtehistä komediaa yhteisön jäsenistä. Gunnar Huttunen hoitaa kylän myllyä hyvin ja työteliäästi. Öisin hänet valtaa pakottava tarve ulvoa. Hän ei itsekään oikein ymmärrä mikä laittaa miehen ulvomaan,…