Lempäälässä majaa pitävä Wergo Oy on julkistanut Wergo-älykellon. Erilaisen siitä tekee riippumattomuus puhelimesta.

Älykello on vimpain liikkujalle

Toki älykelloa voivat käyttää muutkin kuin urheilevat ihmiset, mutta laitteeseen saa ladattua kuntoilusovelluksia ja mitattua sykettä. Kuva: Katariina Rannaste

Toki älykelloa voivat käyttää muutkin kuin urheilevat ihmiset, mutta laitteeseen saa ladattua kuntoilusovelluksia ja mitattua sykettä. Kuva: Katariina Rannaste

Älykello virittää mielikuvat vahvasti James Bondiin tai Ritari Ässään. Älypuhelimen ominaisuuksia sisällään pitävien älykellojen povattiin tekevän turhiksi kaikki muut pikkulaitteet, mutta toistaiseksi ne eivät ole osoittautuneet suureksi hitiksi.

Laitteesta on kuitenkin kehkeytymässä apuväline etenkin liikkuville ihmisille, sillä älykellot voivat toimivat syke- ja askelmittareina.

Lempäälässä majaa pitävä Wergo Oy on julkistanut Wergo-nimisen älykellon. Jaakko Salmijärvi yrityksestä kertoo itse käyttävänsä älykelloa viestien tarkistamiseen ja erityisesti liikkuessaan.

– Painoin Hakkarissa aiemmin kännykkä taskussa ja Sports Tracker päällä. Kuntoilusovelluksen käyttö hoituu nyt eri laitteella, juoksua ja hiihtoa harrastava Salmijärvi kuvaa.

Wergon älykello on roisketiivis. Kovia iskuja näyttö ei kestä, kuten Jaakko Salmijärvi itse hyvin tietää. Pientä huolenpitoa siis tarvitaan. Kuva: Katariina Rannaste

Wergon älykello on roisketiivis. Kovia iskuja näyttö ei kestä, kuten Jaakko Salmijärvi itse hyvin tietää. Pientä huolenpitoa siis tarvitaan. Kuva: Katariina Rannaste

Markkinoilla on ollut älykelloja jo hyvän tovin suurilta valmistajilta, kuten Applelta, Samsungilta ja Sonylta. Wergo-älykello erottuu joukosta Jaakko Salmijärven mukaan sillä, ettei se tarvitse parikseen älypuhelinta.

– Myös gps on aika lailla tarkempi kuin Applen vastaava. Pirkan Hölkässä tällä tuli heittoa noin 30 metriä, kun Apple Watchilla ero oli huomattavasti isompi.

– Julkaisimme tiedotteen älykellosta pari viikkoa sitten ja kiinnostus on ollut suurta. Yksi isompi jälleenmyyjä on ottanut yhteyttä, mutta se kuvio on vielä alkutekijöissään, hän kertoo.

– Juoksuaiheinen keskustelupalsta Juoksijafoorumi.fi on ottanut älykellon myös testiin.

Älykellossa on suurin piirtein samat kommervenkit kuin älypuhelimessa, vain pienemmässä mittakaavassa. Ennen käyttöä kellon akku ladataan, isketään sim-kortti sisään ja lyödään virta päälle. Googlen Play-kaupasta älykelloon pystyy lataamaan sovelluksia.

– Esimerkiksi tällä hetkellä nosteessa olevan Hintsa Better Life -puhelinsovelluksen voi ladata kelloon, Salmijärvi toteaa.

Androidiin perustuvaan älykelloon saa siis muun muassa aktiivisuusmittareita, sähköpostin ja karttapalvelun. Puheluita voi soittaa suoraan tai bluetooth-kuulokkeella. Salmijärven mukaan ääni kuuluu hyvin, ranteelleen ei tarvitse kailottaa.

Kelloa käytetään älykännyköistä tutulla hipaisutekniikalla. Pienen näytön kanssa se vaatii tarkkuutta. Siihen ratkaisuksi Salmijärvi esittää useamman laitteen käyttöä. Esimerkiksi WhatsApp-viestit voi tarkistaa älykellosta ja niihin voi vastata puhelimella. Laitteeseen saa myös kiinni bluetooth-näppiksen.

Wergo-älykellon lähtöhinta on 250 euroa. Hinta voi tuntua kovalta, etenkin, kun taskussa oletettavasti on myös useamman sadan euron älypuhelin. Jaakko Salmijärvellä on siihen vastaveto.

– Jos lähtee viettämään iltaa, puhelimen voi jättää kotiin. Älykello tuskin häviää, koska se on remmillä kädessä kiinni.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?