Lempäälässä 110 nuorisotakuun omaavaa – Vesilahdessa neljä

Vesilahden nuorisotyöttömyys oli vuonna 2012 hyvällä mallilla. Viime vuodenvaiheessa kunnassa oli vain neljä alle 25-vuotiasta työtöntä ja koko vuonna keskimäärin kahdeksan.

Vesilahden nuorisotyöttömyys oli vuonna 2012 hyvällä mallilla. Viime vuodenvaiheessa kunnassa oli vain neljä alle 25-vuotiasta työtöntä ja koko vuonna keskimäärin kahdeksan.

Lempäälässä nuorisotakuun omaavia oli viime vuodenvaihteessa 110 ja Vesilahdella neljä nuorta. Vuodenvaihteesta voimaan astunut nuorisotakuu tarjoaa heille koulutus-, harjoittelu-, työpajapaikan tai oikean työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta.

Nuorisotakuun piiriin kuuluvat kaikki alle 25-vuotiaat työttömät sekä vastavalmistuneet 25–29 -vuotiaat työttömät. Tuon ikäisiä vastavalmistautuneita työttömiä nuoria henkilöitä oli viime vuodenvaihteessa Lempäälässä vain kolme henkilöä ja Vesilahdella ei yhtäkään.

– Näin ollen käytännössä nuorisotakuu koskee lähinnä alle 25-vuotiaita työttömiä, sanoo Lempäälän ja Vesilahden nuorten työttömien määriä tutkinut tilastoasiantuntija Hannu Antikainen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimistosta.

Vastavalmistunut tarkoittaa henkilöä, joka on suorittanut otantahetkeä aiemman 12 kuukauden aikana ammatillisen koulutuksen.

Lempäälässä 39 nuorta
oli yli 3 kk työttömänä

Lempäälän alle 25-vuotiasta työttömistä oli vuodenvaiheessa ollut työttömänä yli kolmen kuukauden ajan 36,4 prosenttia eli 39 nuorta. Yli puoli vuotta heistä oli ollut työttömän seitsemän henkilöä ja yli vuoden yksi henkilö. Nuorisotakuulle riittää siis asiakkaita.

Lempäälässä oli viime vuonna keskimäärin 95 alle 25-vuotiasta nuorta ja Vesilahdessa kahdeksan. Tilanne on huomattavasti parempi kuin vuonna 2009, jolloin Lempäälän nuorisotyöttömyys hypähti edellisvuoden 54:stä 102:een. Kasvua oli peräti 88,9 prosenttia. Vielä vuonna 2010 Lempäälässä oli keskimäärin 116 nuorta työtöntä. Myös Vesilahdessa vuodet 2009 ja 2010 olivat lähimenneisyyden pahimmat; molempina vuosina nuorisotyöttömiä oli vuositasolla keskimäärin 16, joka on kaksinkertainen määrä nykyhetkeen verrattuna.

Viime vuonna Lempäälässä oli alle 25-vuotiaita työttömiä eniten kesä- (111) ja heinäkuussa (130) ja vähiten maalis- (79) ja huhtikuussa (73). Vesilahdessa oli viime vuonna kuukausittain keskimäärin vain viisi alkanutta nuorten työttömyysjaksoa.

– Muutoinkaan Vesilahden nuorisotyöttömyys ei ole määrällisesti kovinkaan hälyttävää, sillä viime vuonna siellä oli työttömiä alle 25-vuotiaita keskimäärin kahdeksan henkilöä ja vuoden lopussa vain neljä henkilöä, Antikainen huomauttaa

Joulukuun lopussa Lempäälässä oli 107 alle 25-vuotiasta työtöntä, 70 miestä ja 37 naista. Heistä 40:llä (37,4 %) ei ollut lainkaan ammattia. Seuraavaksi suurimpana työttömien ryhmänä olivat teollisen koulutuksen omaavat, joista työttömänä oli 27 henkilöä. Palvelualan koulutuksen hankkineista työttömänä oli 15 henkilöä ja rakennusalalle koulutetuista 11 henkilöä.

Lempäälän alle 25-vuotiaista työttömistä 65:llä oli keskiasteen koulutus. 26:lla oli käytynä peruskoulu ja 15:llä lukio.

Vesilahdessa oli vuodenvaihteessa kaikkiaan 15 alle 30-vuotiasta työtöntä.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?