Pakkoliitos omalaatuisella kansanäänestyksellä

Kuntaliitosrintamalla tilanteet muuttuvat siihen tahtiin, että nyt on jo taas vaikea sanoa, mitä oikeasti on tekeillä ja mitä tästä kaikesta loppupeleissä seuraa vai seuraako mitään.

Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä aikoo kirjoittaa torstaina pakkoliitospykälän, joka koskee myös Tampereen kaupunkiseutua. Ylen Uutisten tietojen mukaan hallitus on päätymässä siihen, että valtio voi yksiselitteisesti pakottaa kunnat yhteen. Näin silloin, kun enemmistö puoltaa liitosta kansanäänestyksessä.

Jos tiedot kansanäänestyksen toteutustavasta pääluvun pohjalta pitävät paikkansa, tamperelaisten enemmistön puoltaessa liitosta Lempäälä, Vesilahti ja kaikki muut kaupunkiseudun kunnat voidaan liittää Tampereeseen, vaikka kuntien asukkaat äänestäisivät vastaan. Äänestyksen tulos olisi lisäksi sitova.

Asiantuntijat ovat kaiken matkaa epäilleet pakkoliitosten olevan perustuslain vastaisia. Tämä ei näytä hallituksen vauhtia hiljentävän, pikemminkin päinvastoin.

Historia osoittaa, että mikään ei ole pysyvää, kuntarajat elävät ja muuttuvat ennen pitkää. Hallitus kuitenkin toimii kuin entiset siirtomaavaltiot, jotka vetelivät Afrikkaan valtionrajat viivoittimella.

Jos suuruus itsessään on ratkaisu, miksi ei saman tien tehdä Suomesta yhtä kuntaa, vaikka Helsinkiä? Stadia koko maa Hangosta Utsjoelle. Katainen, snaijaaksä tän jutun?

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>